Sastamalalaiset satukirjat keräsivät kehuja
Olipa kerran ja Tyrvääläinen satukirja menestyivät Möllärimestari-kilpailussa.

Rauha Alanko lukee satuaan. Kuva: Tiina Laaninen
Omakustanneteosten Möllärimestari-kilpailusta tuli menestystä Sastamalaan.
Lasten- ja nuortenkirjasarjassa Jukka Jussila voitti toisen palkinnon teoksellaan Olipa kerran. Tuomaristo kiitti satuja rauhoittaviksi ja luonteviksi hassuiksi jutuiksi, joissa klassisten satujen tapaan johdonmukaisuus heittää hulvatonta kuperkeikkaa. Kirjan on kuvittanut Oona Wessman.
Sastamalan Opistossa tehty Tyrvääläinen satukirja sai kunniamaininnan. Tuomaristo antoi tunnustusta teoksen hyväntuulisuudesta, ymmärrettävyydestä ja kauniista kielestä. Kirja sisältää satuja sekä lapsille että aikuisille. Erityisesti fantasiasaduista tuli kehuja.
Tyrvääläinen satukirja valmistui kaikille avoimella antologiakurssilla, jonka opettajana toimi Tiina Laaninen. Kirjoittajia on yhteensä viisitoista. Teoksen on taittanut Pauli Saha. Kirja on neljäs Sastamalan Opiston kirjoittajayhdistyksen kustantama kirjoittajien yhteisjulkaisu.
Palkinnot jaettiin Taivalkoskella Päätalo-viikolla. Mukana olivat Maria Piiroinen ja Jukka Jussila.