Punkalaitumen kunnanjohtajan virka on parhaillaan haettavana. Esa Sirviö irtisanoutui virasta tammikuussa ja hän vaihtaa johtavaksi konsultiksi HAUS Kehittämiskeskukseen. Sirviö johti kuntaa vuodesta 2000, jolloin pitkäaikainen kunnanjohtaja Lasse Laasjärvi jäi eläkkeelle. Hakuaika Punkalaitumen kunnanjohtajan virkaan päättyy 20. helmikuuta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Maakunnan muinaisjäännökset yksissä kansissa
Edellinen:
Paikallislehtipamput perustivat ilmaisjakelun valtatien varteen