Aika helmi

Sunnuntaina 26. toukokuuta Vammalan Karkku on Kirppu-Karkku. Silloin jokainen kyläläinen voi pystyttää myyntipöydän omalle pihaportilleen. Kirpputorikauppaa käydään kylänraitilla evankelisen opiston ja krouvin välillä. Kauempana asuvat voivat tulla myymään tuotteitaan kylän keskustaan tai Aluskylän koululle. Kirppu-Karkun idea on mielenkiintoinen ja omaperäinen. Toivottavasti myyjiä riittää, sää suosii ja kauppa käy.

Parturikäynti on paljon enemmän kuin pääkarvojen harvennustuokio. Tuttu parturitäti tarttuu aseisiinsa ja avaa puhekanavat. Tädillä on paljon kerrottavaa, eikä vieressä hiuksia kuivatteleva nainen pysty olemaan kommentoimatta. Hymyn juorut jäävät taka-alalle, kun osallistun naisten huumoripitoiseen jutusteluun. Hiukset harvenevat. Suosin ostoksissani äetsäläistä. Viikonloppuisin paikallisesta K-Lähikaupasta tarttuu viikon naposteltavat, bensatankki täyttyy Keikyän asemalla ja säännöllisin väliajoin tukka saa kyytiä Kalliolla. Olen peruskoulusta lähtien poikennut samalla parturitädillä, enkä vaihda. Steriilin valkoinen, mutta miellyttävä parturipiste palvelee, sillä sopiva parturiaika löytyy helposti. Peilistä huomaa, kuinka rutinoituneesti täti harventaa hiuksia. Täti pitää työstään. Ja minä olen tyytyväinen.

Parhaillaan vietetään runoilija Kaarlo Sarkian syntymän 100-vuotisjuhlavuotta. Nykyisen Äetsän Kiikassa syntynyttä riimittelijää juhlitaan seudullamme monin tavoin. Esimerkiksi vielä kevään aikana on tarjolla Sarkian runoihin sävellettyjen laulujen konsertti, näyttely ja runoilijan koulutien vaeltaminen. Suviaikaan on tarjolla ainakin teatteria Kiikan Pappilanniemen Sarkia-näyttämöllä. Lisäksi Kaarlo Sarkia on yksi Vammalan Vanhan kirjallisuuden päivien teemoista. Viimeistään nyt äetsäläisten kannattaa tutustua oman pitäjän runoilijaan. Hatunnosto kaikille juhlavuoden järjestelyissä mukana oleville!

Onko sinulla kotiseudulla oma lempipaikka? Sellainen, jota muut eivät tiedä. Paikka, jossa voit olla itsesi kanssa ja josta saat voimaa. Minulla on. Omassa kotiseudun lempipaikassani on metsää, peltoa, vettä ja kalliota. Siellä on rentouttavaa tallustella kaikkina vuodenaikoina. Keväisin lempipaikassa voi nähdä pihlajan kukkivan ja katsella, kun ruoho alkaa vihertää. Kesäisin siellä on rehevää. Syksyisin voi ihmetellä keltaisena tuulessa leikkivää peltoa ja ihastella ruskan värejä. Eräänä syyskuisena päivänä tuijotin lempipaikassani peuraa ja peura tuijotti minua. Talvisin siellä on valkeaa. Joskus jäätynyt vesi muodostaa kalliolle huikeita taideteoksia. Kiitos lempipaikka, että olet olemassa. Ja kiitos, että sain löytää sinut.

Paikalliset pikkurikolliset täällä Forssassa tuhoavat toisten omaisuutta ikävin seurauksin. Huligaanin tai huligaanijoukon adrenaliinipurkaus muovasi kerrostalon eteisaulan uuteen uskoon: rikkoutunut ikkuna ja lattia kaljapullojen sirpaleilla koristeltuna. Toivottavasti edes sattui. Yhteistä omaisuutta - puhumattakaan toisen omaisuudesta - ei arvosteta. Viimeisen puolen vuoden sisällä keljut ovat vieneet pesutuvan pesukoneen raha-automaatin, varastaneet matkanestettä autoni tankista ja heittäneet tankin korkin metsikköön, hajottaneet parkkipaikalla yön yli lojuneen auton sivuikkunan ja viimeisimpänä tämä aulan uusiokäyttö. Uskomatonta. Jossain mättää. Poliisilaitoksen rikosten ennaltaehkäisevässä toiminnassa on aina parantamisen varaa, mutta rikolliselle polulle ei noin vain ajauduta. Ongelmat perheen sisällä, ihmissuhteissa ja rahavaikeudet saavat ihmisen käyttäytymään arvaamattomasti ja jopa itseään vaarantavalla tavalla. Henkinen hyvinvointi on tärkeää. Mikäli huligaanit jatkavat kerrostalohampurilaisen nauttimista nykyiseen tahtiin, käy yhtä huono flaksi kuin Aki Sirkesalolla: "Annoin pikkusormen, se vei koko käden".

Kipaisen paikallisessa kirjakaupassa. Kauppa on täynnä tunnelmaa: apulaiset auttavat asiakkaita etsimään haluamansa ja kauppias itse säkenöi kassalla. Kaupparetken päättää iloinen toivotus: "Tervetuloa toistekin!" Sellaista sen pitäisi olla. Nykyään kaikki selitetään kiireellä. Ihmiset ovat hermostuneita, niin asiakkaat kuin kauppiaatkin. Kauppiaat eivät ehdi - tai jaksa - hymyillä. Eihän asiakaskaan hymyile eikä kiittele. Kauppareissusta on tullut mekaaninen pakko. Sellaista se on. Olen huomannut, että jättimäisten kauppahallien palvelu on tökeröä. Kassaneitien vaillinainen hymyily ei vedä vertoja maalaiskaupan rempseälle myyjättärelle. En voi muuta kuin lohduttautua sillä, että viimeksi sain ystävällistä palvelua äetsäläisessä kirjakaupassa - kaksi viikkoa sitten. Sellaista sen pitäisi olla.