Katso kuvat: Sastamalalainen Sirkka-Liisa Saari otti kunniamerkin vastaan ministeriltä
Presidenttipari kunnioitti juhlaa läsnäolollaan.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Presidenttipari kunnioitti juhlaa läsnäolollaan.
Hankkeelle myönnettiin rahoitus yksimielisesti.
Halutessaan iltaan voi varustautua piknik-eväin ja viltein.
Sastamalalaisen aika oli 1.47.14.
Sastamalalaisen mestaruuteen valmentamaa Akaa-Volleyta juhlittiin.
Osallistuvaan budjetointiin on yhteensä käytettävissä 30 000 euroa.
Suosituin vaihtoehto sai 59 prosenttia äänistä.
Kaikki tapaukset eivät todennäköisesti ole vielä paljastuneet.
Matkustajamäärät ovat olleet heikkoja.
Yksi kahdestakymmenestä jatkoon edenneestä.
Suljettu huutokauppamenettely ei herättänyt kiinnostusta.
Muut palvelut ovat yleisön käytettävissä.
Ratatöiden vuoksi junaliikennettä on siirretty kumipyörille.
Yhdistyksen toiminta tuo turvaa, osallisuutta ja iloa sekä luo mahdollisuuksia.
Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto myönsi apurahan.
Kuljettaja oli ajokiellossa.
Vaihtoehtoista ratkaisua ei perustelujen mukaan ole.
Lähti mukaan haastaakseen itseään.
Alueen asukkaiden yhteistyö tärkeää kannan hävittämiseksi.
Osapuolet painottavat jatkuvuuden merkitystä.
Tulee huolehtia riittävän suojapuustoisen vyöhykkeen säilymisestä.
Kuljettaja oli vailla voimassa olevaa ajo-oikeutta.
Turvallisuustaidot kuuluvat kaikille.
Arvostetussa kilpailussa suomalainen ei ole koskaan aiemmin voittanut.
Paikalliset oppaat huomioivat matkailutoimijan.