Kokemäenjoki-päivät

Kokemäenjoki-päivät kolmessa kaupungissa

15.5.2014

Tänä kesänä Kokemäenjoki-päivien tapahtumia on Huittisissa, Kokemäellä ja Harjavallassa. Ryhmä aikaisempina vuosina järjestelyissä mukana olleita on tarttunut toimeen vapaaehtoispohjalta.

· · · ·

Kokemäenjoki-päivillä viitisenkymmentä tapahtumaa

2.8.2013

Viikonloppuna vietetään Kokemäenjoki-päiviä perjantaista sunnuntaihin. Kolmen päivän aikana tapahtuu Sastamalassa, Huittisissa, Kokemäellä, Hämeenkyrössä ja Harjavallassa.

·

Sastamalan seurakunta mukana Kokemäenjoki-päivissä

2.8.2013

Kokemäenjoki-päiviä vietetään perjantaista sunnuntaihin. Sastamalan seurakunta järjestää tapahtumia kaikkina päivinä.

· ·

Jo yli 40 tapahtumaa kiinnitetty Kokemäenjoki-päiviin

11.5.2013

Elokuun ensimmäinen viikonloppu toimii avoimina ovina Kokemäenjoelle. “Tapahtumia löytyy jokaiseen makuun”, iloitsee Kokemäenjoki-päivien projektikoordinaattori Tiina Hämäläinen.

· · · · · · · ·

Kokemäenjoki-päiville mietitty tapahtumabusseja

22.2.2013

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestettävät Kokemäenjoki-päivät ovat saaneet niin yhdistykset, yrittäjät kuin muutkin toimijat innolla valmistelemaan tapahtumia. Sastamalan suunnitteluiltaan osallistui yli kolmekymmentä eri tahojen edustajaa.

·

 

MAINOS
Mainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma ArtMainos: Vuorma Art
MAINOS

Tilaa Uutiskirje

Uutiskirje on ilmainen.

Tuoreimmat

Scroll to top