Sastamala vetoaa: Älkää kokoontuko porukalla minnekään!
"Eritys on ikävä asia, mutta välttämätöntä, jotta saamme hidastettua koronaviruksen leviämistä", kaupunki toteaa.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
"Eritys on ikävä asia, mutta välttämätöntä, jotta saamme hidastettua koronaviruksen leviämistä", kaupunki toteaa.
Kirjasto jakaa poistokirjoja ilmaiseksi.
Laskettelukeskus toivoo osaltaan hidastavansa koronaviruksen leviämistä.
Lapset ja nuoret ovat suhtautuneet uuteen työtapaan ennakkoluulottomasti ja työskennelleet hienosti.
Lähiopetusta tarjotaan oppilaiden omilla kouluilla.
Valtioneuvosto tarkensi linjaustaan. Etäopetusta kuitenkin suositellaan edelleen vahvasti.
Määriteltyihin riskiryhmiin kuuluvista otetaan näytteet.
Ikäihmisen puolesta voi esimerkiksi käydä kaupassa ja apteekissa.
Kaikki testit ovat olleet negatiivisia.
Ovet avautuvat sunnuntaista alkaen päivittäin hiljentymistä ja rukousta varten.
Resurssipankki välittää kaupungin henkilöstöä.
Henkilöstötarve sivistyspuolella on selkeästi vähentynyt.
Hoitohenkilökuntaa on ohjaamassa.
Syynä on vallitseva tilanne.
Tilanne on kaupungissa edelleen rauhallinen ja hallinnassa.
Nuorisotyöntekijöiden ja erityisnuorisotyöntekijän kanssa voi keskustella luottamuksellisesti.
Muutoksia on sekä linja-autojen että junien vuoroissa.
Palveluun oikeutettuja ovat yli 70-vuotiaat, karanteenissa olevat ja muutoin apua tarvitsevat kaupunkilaiset.
Resurssipankki välittää työvoimaa kaupungin organisaatiossa.
Sastamalan kaupungin johtoryhmä kokoontuu poikkeusolojen johtoryhmänä.
Kotisivuille voi ilmoittautua yhteystietolistaan.
Perinteiset näyttelyt, museokauppa ja kahvila on suljettu.
Koronapotilaille erillisiä osastoja.
Koronaviruksen torjuminen puraisee arkeen lujasti.
Sastamalassa moni liike on kasvattanut palvelutarjontaansa.