Huittisissa suunnitteilla koulutuskeskittymä ja ajoharjoittelualue valtatien 2 varteen
Sataedu on investoimassa uusiin tiloihin.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Sataedu on investoimassa uusiin tiloihin.
Perusopetus voi hyödyntää vapaita tiloja.
Poikkeuksia voidaan tehdä yksittäisissä tapauksissa, kuten valmistuvien opiskelijoiden kohdalla.
Valtuusto päättää sivistystoimen palveluverkkoselvityksen jatkotoimista.
Asia etenee valtuuston päätettäväksi.
Kiinnostavia avauksia ovat yhteinen palvelukeskus Keikyän ja Kiikan alueelle sekä Sylvään koulun kasvattaminen yhtenäiskouluksi.
Tukikohdaksi kaavaillaan esimerkiksi laavua.
Yhdistyksen toiminnan ytimessä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen.
Huittisissa ja Köyliössä Sataedu järjestää vangeille rakennus- ja puhtausalojen koulutusta.
Ammatillista koulutusta Sasky järjestää useissa vankiloissa, esimerkiksi Köyliössä ja Huittisissa.
Yhtä aloituspaikkaa kohden oli noin seitsemän hakijaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt ammatillisen koulutuksen strategiarahoitusta.
Satakunnan ammattikorkeakoulussa eniten vetovoimalukuaan kasvatti Huittisissa monimuotototeutuksena tarjottava liiketalouden koulutus.
Vammalan lukion rehtori Anni Virnes on valittu Leppävirran lukion rehtoriksi Pohjois-Savoon.
Ammatillisen peruskoulutuksen rahoitus on rajusti vähentynyt ja ensi vuosi on auki. Sataedun talous on lähes miljoona euroa miinuksella.
Suosituimmat opintoalat ovat perinteisesti olleet sosiaali- ja terveysala, kulttuuriala sekä autoala.
Huittisista lähtöisin oleva Samu Lahti edustaa Suomea lokakuussa Abu Dhabissa järjestettävissä ammattitaidon MM-kilpailuissa.
Kokemäellä valmistellaan Risten koulun lakkauttamista. Koulun oppilasmäärä on pienentynyt, joten sen toiminta loppuisi kuluvan lukuvuoden jälkeen.
Liiketalouden aikuiskoulutus oli erityisen vetovoimainen syksyn yhteishaussa. Hakijoita oli lähes 400.
OPH:n pääjohtaja valitaan viideksi vuodeksi. Rehtori Jari Anderssonin lisäksi hakijoita ovat muiden muassa valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen, OPH:n entinen pääjohtaja Kirsi Lindroos ja OAJ:n koulutusjohtaja Heljä Misukka.
Satakunnan ammattikorkeakoulussa syksyn opinnot ovat käynnistyneet.
Sastamalassa järjestetään perusopetuksen kouluverkkoselvityksestä keskustelu- ja informaatiotilaisuus.
Kokemäen lukio ja kolme muuta satakuntalaislukiota ovat aloittamassa yhteistyötä noin 2 200 oppilaan kiinalaiskoulun kanssa.
Sasky ja Keikyän Kivi syventävät strategista kumppanuuttaan kivialan koulutusyhteistyössä. Oppimisympäristö käynnistyy ensi syksynä.
Lentopallon ammattivalmentajatutkintoon tähtäävä ensimmäinen Volley-VAT-koulutus herätti laajasti kiinnostusta.