Saskyssa suoritettiin tutkintoja reilusti yli tavoitteiden
Opiskelijoilta koulutuskuntayhtymä sai hyviä arviointeja.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Opiskelijoilta koulutuskuntayhtymä sai hyviä arviointeja.
Yhteensä yli 1,5 miljoonaa.
Jatkuvan haun osuus on merkittävä.
"Myönteiset uutiset alueen talouskehityksestä ja työvoimapulasta näkyvät myös tuloksissa", kertoo opiskelijapalvelupäällikkö Kristiina Salmi.
Pienen oppilasmäärän nähdään muodostuvan ongelmaksi.
Mestaruuksia tavoitellaan muun muassa Sastamalasta ja Kokemäeltä.
Tapahtuma on avoin kaikille.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi perusrahoituksen harkinnanvaraisen korotuksen.
Valtakunnallinen notkahdus ei näkynyt.
Opiskelu mahdollista työn ohessa.
Aiko Academyn omistuspohja laajenee.
Yhteistyössä paikallisia yrityksiä ja muita toimijoita.
Mahdollisia useissa koulutuksissa.
Ehtona, että järjestämislupa myönnetään koulutuskuntayhtymälle.
Toiminta kustannustehokasta.
Tuki jakautuu opetuksen ja ohjauksen laadun sekä koulutuksen järjestäjien tieto-osaamisen parantamiseen.
Ministeriö nimesi toimipaikat.
Henkilöstöllä on velvollisuus käyttää maskia.
Vammalan ammattikoulusta jatkossa on kaksi opiskelijaa sekä Huittisten ammatti- ja yrittäjäopistosta yksi.
Koronan vuoksi kotoutumiskoulutuksissakin jouduttiin siirtymään joksikin aikaa etäopetukseen.
Yleisön äänet vaikuttavat sijoitukseen.
Hakijoita lähes 1 500.
Sähköalan koulutukselle rakennetaan uudet tilat.
Ratkaisuja kehittämisen haasteisiin.
Kaupunki päätti ostaa lisää maata entisten jatkeeksi.