Sastamalalaisten potilastiedot syksyllä nettiin
Täysi-ikäiset voivat katsoa omia tietojaan Omakanta-verkkopalvelun kautta.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Täysi-ikäiset voivat katsoa omia tietojaan Omakanta-verkkopalvelun kautta.
Palvelukoti Ilolan toiminta ollaan siirtämässä perustettavalle Palvelukoti Ilola Oy:lle. Sosiaali- ja terveyslautakunta esittää muutosta kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle äänin 6-2.
Sotesin asiakkaiden vaatteiden pesulapalveluissa on ollut runsaasti erilaisia puutteita. Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti yksimielisesti purkaa sopimuksen.
Helsingin hallinto-oikeus on hylännyt Kiikan pappilan myynnistä tehdyn valituksen.
Tulessa oli vajaa puoli hehtaaria aluskasvillisuutta. Palo oli ilmeisesti saanut alkunsa nuotiosta.
Posti laajentaa pakettiautomaattiverkostoaan. Sastamalassa uusi pakettiautomaatti avataan Superissa 18. kesäkuuta.
Sastamalassa Houhajärvellä henkilöauto suistui Kangastieltä tiistaina iltapäivällä. Kuljettaja jäi jonkin verran puristuksiin.
Sastamalan kaupunginhallitus on antanut Lounais-Suomen aluehallintovirastolle vastauksen velkaneuvonnan jonoutumisen ratkaisemisesta.
Sastamalassa Vesilahdentiellä humalainen nuori nainen ajoi autonsa lunastuskuntoon maanantaiaamuna puoli kuuden aikaan. Auto kieri useita kertoja katon kautta ympäri.
Ryhmätilauksia kerrotaan olevan paljon.
Sastamalalainen Iida Santa karsiutui.
Sastamalassa Pukstaavin galleriaan, museoon ja puutarhaan levittäytyvä kesänäyttely kertoo ruukkupuutarhan ja taiteilijakirjojen avulla juurtumisesta sekä maamme kulttuurin ja kasvuston monimuotoisuudesta.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt avustuksen Häijään pallokentän rakentamiseen.
Lauantaina pääsee tutustumaan Sastamalassa kahdelle ylämaankarjatilalle.
Valmistelun lähtökohtana on ollut, että yöpäivystys siirtyy Acutaan päivystysasetuksen vaatimusten johdosta, mutta päivä- ja iltapäivystys hoidettaisiin edelleen Sastamalassa myös viikonloppujen osalta.
Muun muassa vanhainkotien ja asumispalveluyksiköiden asiakkaiden vaatteiden pesulapalveluissa on ilmennyt runsaasti puutteita ja pesula ei ole antanut reklamaatioon edellytettyä vastausta. Vaatteita on jopa kadonnut.
Kirjapääkaupunki Sastamalassa aletaan Vanhan kirjallisuuden päivillä sitoa jättimäistä kirjaa, josta on määrä tulla Suomen paksuin.
Sastamalassa Kemira Chemicalsin Äetsän tehtailla on tammikuusta lähtien ollut käynnissä sivutuotteena syntyvää vetyä hyödyntävä, polttokennoon perustuva pilottimittakaavan voimalaitos.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän sastamalalainen varapuheenjohtaja Arto Satonen on asetettu kansanedustajaehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleihin.
Sastamalassa Mouhijärvellä pieni lapsi jäi tiistaina alkuillasta autoon jumiin, kun ovet menivät lukkoon.
Sastamalassa Karkun evankelisen opiston kymppilinja lakkautetaan. Lisäksi opiston tukipalveluita ja toimintamallia muutetaan. Neljä henkilöä irtisanotaan.
Sastamalassa syyllistyi nuori mopoilija muun muassa rattijuopumukseen varhain tiistaina
Maanantaina iltapäivällä Sastamalan Vammalassa Marttilankadulla kevytmoottoripyörä kolaroi valaisinpylvääseen. Rytäkässä kypärä irtosi kuljettajan päästä.
Sastamalan Tukipalvelun vaikeudet Sastamalan Veden laskutuksessa ovat jatkuneet. Korjauksia on tehty, mutta osa ongelmista on ilmennyt uudelleen.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt valtionavustuksia lasten ja nuorten paikallisen harrastustoiminnan sekä päiväleiritoiminnan tukemiseen.