Ensimetri alkanee neuvoa Sastamalan uusia yrittäjiä
Palveluista on luonnosteltu kolmen vuoden sopimus.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Palveluista on luonnosteltu kolmen vuoden sopimus.
Huittislaisessa K-Supermarket Lautturissa on Jaakko Kauppisen aikana tehty mittava laajennus ja kokonaisuudistus. Asiakkaat ovat olleet muutoksiin hyvin tyytyväisiä.
Maatalousnäyttely oli suosittu.
Tunnetaan laajasti arvostettuna ja aktiivisena toimijana.
Uutuus on suuri karjanäyttely.
Sastamalasta lähti kesäasukkaille postia kaupungin ja yrittäjien yhteistyönä.
Nimikkoyrittäjä kertoo kansanedustajalle yrittäjän arjesta.
K-Supermarket Teljänportin kauppiasyrittäjä Timo Ojala on saanut diplomikauppiaan arvonimen.
Tyhjiin liiketiloihin tavoitellaan elämää.
Paikkakunnittain tarkasteltuna Huittinen on suurin sianlihan tuottaja.
"Pyörää ei kannata keksiä uudestaan", sanoo elinkeinojohtaja Ursula Lumme.
Tyhjiä liiketiloja on tarjottu maksutta yritysten ja yhdistysten käyttöön.
Säkylässä on palkittu yrittäjiä.
Tunnustukset myönnettiin Äetsän, Vammalan, Suodenniemen, Mouhijärven ja Kiikoisten alueille.
Yritys harjoittaa maanrakennusta sekä maa- ja siipikarjataloutta.
Sastamalalainen Erkki K. Mäkinen on tehnyt yrittäjyyden eteen merkittävää työtä paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Arvonimen myönsi tasavallan presidentti.
Yhtiö on merkittävällä tavalla edistänyt Suomen kala-alan vientiä ja kansainvälistymistä.
Moderni yrityspuisto on yksi Sastamalan strategisista kärkihankkeista.
Eveliina ja Markus Perälä siirtyivät turvallisuusalalta kauppiaiksi.
Määräaikaan mennessä kaupunki sai kaksi ilmoittautumista. Jatkoneuvotteluiden jälkeen lisäselvitykset toimitti vain Pyymäen Leipomo.
Sastamalassa K-Supermarket Torikeskuksen kauppiaana aloittaa Katri Heinisuo puolisonsa Heikin kanssa.
Tapani Matintalo valittiin edelleen hallituksen jäseneksi. Uudeksi varajäseneksi nimettiin muun muassa Katariina Pylsy.
Valitsijaraati tekee alkuvuonna yllätyskäynnit loppusuoralle edenneisiin myymälöihin.
Yrittäjäyhdistyksen ja kunnan välinen yhteistyö toimii saumattomasti.
Emmi Uusi-Kouvo ja Antti-Jussi Pouru ovat kuudennen polven kauppiaita.