Vammalan ja Äetsän apteekeissa on viime viikon loppupuolella vieraillut väärennettyjen reseptien kanssa liikkeellä olleita henkilöitä. Ostoslistalla on ollut huumausaineiksi luokiteltavia lääkkeitä. Ostokset ovat jääneet yrityksiksi.
Perjantain vastaisena yönä anastettiin ravintola Ja-Nin takapihalta 21-vaihteinen miesten maastopyörä. Väritykseltään menopeli on yläosasta hopeinen ja alaosasta violetti.
Asemakadun varrella sijaitsevaan Kukkatalo Riuttaan murtauduttiin perjantain ja lauantain välisenä yönä. Myymälästä anastettiin leikkoruusuja, hortensia ja muutama purkkiruusu. Pihassa ollut pylvästuina oli katkottu ja lisäksi aiheutettu muuta vahinkoa.
Kaksi henkilöautoa kolaroi lauantaina noin kello 11 aikaan Vammalassa Puistokadun ja Aittalahdenkadun risteyksessä. Henkilövahingoilta vältyttiin.
Punkalaitumen Vesilahdentiellä lauantaina noin kello 15 aikaan nuori naisautoilija lähti ohittamaan edellä ajanutta paikassa, jossa näkyvyys on rajoitettu. Vastaan tulleen auton vuoksi sekä ohittaja että ohitettava jarruttivat ja törmäsivät toisiinsa. Henkilövahinkoja ei tullut.
Lauantai-iltana Vammalassa Lousajassa kaksi nuorta miestä selvitteli välejään nyrkein kännykkäkauppojen yhteydessä. Tappelupukareille ei tullut vakavia vammoja. Nujakka käytiin yksityisasunnossa.
Perjantain ja sunnuntain välisenä aikana Kaalisaaren rannasta on anastettu perämoottori. Moottori on Suzuki-merkkinen ja siitä irtoaa neljä hevosvoimaa.