Mouhijärveläisen Pukaran kyläyhdistys ry:n Tekemisen paikka palkittiin Joutsenten reitin vuoden 2004 hankkeena. Pukaralaiset ovat muuntaneet lakkautetun kyläkoulun vaikeasti työllistyvien työpajaksi, jossa on työskennellyt jo toistakymmentä henkilöä. Työpajan toiminta pohjautuu laajaan kumppanuuteen kyläyhdistyksen, kunnan, seurakunnan ja työvoimatoimiston välillä. Kiitospuheessaan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Sami Karmala toivoi, että tulevaisuudessa työpaja saataisiin kuntavetoiseksi. Pienen kyläyhdistyksen resurssein toimintaa on Karmalan mukaan vaikea vakiinnuttaa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Sata-Häme Soin Kulmala ammattikorkeakouluun tuottajaksi
Edellinen:
HLU liikutti hämäläisiä ahkerasti