Nokian kaupunki luopuu puhelinnumerouudistuksen yhteydessä kiinteistä puhelimista ja siirtyy kokonaan kännyköihin. Aiemmin vaihteeseen tulleita soittoja yhdisteltiin ensin lankanumeroon ja sitten henkilöä yritettiin tavoitella kännykästä. "Tästä eteenpäin kaupungin työntekijöillä on vain yksi puhelin, joka parhaassa tapauksessa kulkee aina työaikaan mukana", sanoo tietotekniikka-asiantuntija Martin Andersson. Nokian kaupungin 3418-alkuiset puhelinnumerot vaihtuivat huhtikuun alussa 31188-alkuisiksi. Uudistus oli väistämätön, sillä kaupungin vanha numeroavaruus tuli tiensä päähän, eikä kaupungille olisi voitu avata enää yhtään uutta numeroa. Vanhat numerot toimivat uusien rinnalla ainakin seuraavien puhelinluetteloiden julkaisuun asti.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Kommentoi
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Seuraava:
Rytin kunniamerkit esillä Huittisissa
Edellinen:
Vammalan Nikkilä paras tiedottaja