Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Perheväkivaltatehtävät kaksinkertaistuneet Sastamalassa

Uutiset

Pirkanmaan poliisin tilastot kertovat, että perheväkivaltahälytysten määrä on Sastamalassa rajussa kasvussa. Tilanteeseen ei poliisin mukaan liity mitään erityisen dramattista. Pahoinpitelyrikokset ovat myös lisääntyneet viime vuodesta, joka oli hyvä notkahdus niiden määrässä.

Pirkanmaan poliisin tilastot kertovat, että perheväkivaltahälytysten määrä on Sastamalassa rajussa kasvussa. Poliisin mukaan tilanteeseen ei kuitenkaan liity mitään erityisen dramaattista. Myös pahoinpitelyrikosten määrä näyttää lisääntyvän merkittävästi ja on palaamassa toissa vuoden tasolle.

Perheväkivaltatehtävien määrän ennustetaan tänä vuonna yli kaksinkertaistuvan Sastamalassa. Viime vuonna kotihälytyksiä perheväkivaltatehtävinä kirjattiin 102 ja ennuste tälle vuodelle on 212. Tammi-huhtikuussa niitä on tilastoitu 50, kun vastaavana aikana viime vuonna lukema oli 24. Vuonna 2011 perheväkivaltatapauksia oli 90.

"Joukossa on asunnossa tapahtuneita pahoinpitelyjä, joissa on useampia asianomistajia ja epäiltyjä. Pahoinpitelyjä kirjautuu siis samasta tilanteesta useampia – puolin ja toisin. Mitään erityisen dramaattista asiaan ei liity", kertoo ylikonstaapeli Juha Ahola Pirkanmaan poliisista. Tilastoissa eivät korostu samassa osoitteessa toistuvat hälytykset. "Tapaukset ovat enimmäkseen yksittäisiä juttuja", Ahola sanoo.

Vuosi 2012 oli hyvä notkahdus pahoinpitelyissä

Myös pahoinpitelyrikosten määrä on Sastamalassa kasvussa. Ennusteen mukaan pahoinpitelyrikosten määrä palaa toissa vuoden tasolle ja on vuoden lopussa 142. Tammi-huhtikuussa pahoinpitelyrikoksia on kirjattu 39, kun edellisenä vuonna niitä kertyi vastaavaan aikaan 25. Viime vuonna pahoinpitelyrikoksia kirjattiin 91. Vuonna 2011 niitä tuli poliisin tietoon 141.

"Vuosi 2012 oli pahoinpitelyjen osalta hiljaisempi. Nyt pahoinpitelyjen määrä on palaamassa toissa vuoden tasolle", Juha Ahola toteaa.

Pahoinpitelyrikoksiin tilastoidaan pahoinpitelyn yritykset, pahoinpitelyt, lievät pahoinpitelyt, törkeän pahoinpitelyn yritykset ja törkeät pahoinpitelyt.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: