Hullussa Puhalluksessa soittamisen riemua ja korkeatasoisia esityksiä
Huittisissa soitettiin viikonloppuna Hullu Puhallus.
Huittisissa viikonloppuna järjestetyn Hullun Puhalluksen tuomaristo odotti esityksiltä heittäytymistä ja soiton riemua, omaleimaisuutta, monenlaisten tunteiden välittämistä yleisölle sekä instrumentin monipuolista hallintaa. Hullu Puhallus ei ole oikeinsoittokilpailu.
Kuunnelmuksessa kuultiin 87 nuoren esiintyjän soittoa. Osallistujia ei laitettu paremmuusjärjestykseen, vaan he saivat henkilökohtaisen palautteen. Varsinaisiin kilpasarjoihin ilmoittautui 76 puhallinsoitinten nuorta taitajaa. Kansallisen mittelön kaukaisin osallistuja on kotoisin Liettuasta, mutta asuu Helsiginissä.
Tuomariston puheenjohtajana toimi saksofonivirtuoosi Jukka Perko. Muut jäsenet olivat baritonitorvitaiteilija, kapellimestari Jukka Myllys sekä Turun konservatorion rehtori, kapellimestari Juha Järvinen, joka aikaisemmin toimi Porin Palmgren-konservatorion rehtorina.
Kilpailun tasoa tuomaristo luonnehtii korkeatasoiseksi. Erityisen tasokas oli alle 15-vuotiaiden sarja, jossa oli myös eniten osallistujia.
C-SARJAN PALKINNOT
1. palkinto, 2 000 e, Janette Leván, Säkylä
2. palkinto, 1 200 e, Hanna Hujanen, Helsinki
3. palkinto, 600 e, Jemina Manssila, Vantaa
Kunniamaininnat (esiintymisjärjestyksessä)
200 e, Reetta Salo, Pirkkala
200 e, Milja Sutelainen, Espoo
200 e, Itä-Helsingin musiikkiperuskoulun klarinettiduo Klaruetto, Helsinki
Säestäjän kunniamaininta, Sonja Leván, Helsinki
B-SARJAN PALKINNOT
1. palkinto 800 e, Arturas Sukys, Helsinki
2. palkinto 600 e, Aaro Huopainen, Hamina
3. palkinto 400 e, Aki Minkkinen, Rovaniemi
Kunniamaininta, 200 e, Tuulikki Paulasto, Tampere
A-SARJAN PALKINNOT
2. palkinto 1 000 e, Pirkanmaan musiikkiopiston vaskiyhtye