Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Tasoristeyksiä poistetaan Sastamalassa ja Kokemäellä

Uutiset

Ratatyöt Tampereen Lielahden ja Kokemäen välillä ovat valmistumassa kolme kuukautta etuajassa.

Ratatyöt Tampereen Lielahden ja Kokemäen välillä ovat valmistumassa kolme kuukautta etuajassa.

Tiejärjestelyillä Sastamalasta poistetaan tänä vuonna Simpan, Kuuttilan, Rautajoen ja Härmän sekä Kokemäeltä Koiviston ja Putajan tasoristeykset. Hankkeen alkaessa rataosuudella oli 32 tasoristeystä ja määrä vähenee kymmenellä. Vartioimattomia tasoristeyksiä jää viisi. Niistä ovat Sastamalassa Aarnio ja Vihattula sekä Kokemäellä Vahtitupa. Näihin tasoristeyksiin tehdään hyvät näkemäalueet ja riittävät odotustasanteet.

Radan varrelta kaadetaan yhteensä 9 300 kuutiota puustoa. "Suoja-alueella saavutetaan radan parempi käytettävyys myrskytuhojen varalta ja lisätään turvallisuutta koko rataosuudella", kertoo rakentamisen aluepäällikkö Mikko Heiskanen.

Tänä vuonna varsinaisen raiteen uusimisen painopiste on Tampereen päässä. Päällysrakennetöitä tehdään myös Kokemäellä Risteen alueella ja Peipohjan tasoristeyksessä.

Kuluva vuosi on viimeinen rakennusvuosi, vaikka hanke luovutusmenettelyineen kestää ensi kevääseen saakka.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: