Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kokemäenjoki-päiviä vietetään Huittisissa, Kokemäellä ja Harjavallassa

Uutiset

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kokemäenjoki-päiviä vietetään Huittisissa, Kokemäellä ja Harjavallassa. Listauksessa on nyt seitsemäntoista tapahtumaa.

Ripovuori

Satakuntalaista maisemaa Huittisten Ripovuorelta. Kuva: Samuli Kinnari

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Kokemäenjoki-päiviä vietetään Huittisissa, Kokemäellä ja Harjavallassa. Listauksessa on nyt seitsemäntoista tapahtumaa.

Huittisissa ohjelmassa on muun muassa Hullun miehen markkinat, palokunnan pelastusnäytös ja vetouistelukisa. Kokemäellä luvassa on esimerkiksi harmonikkamusiikkia, melontaretki ja maalaismarkkinat, sekä Harjavallassa lauluilta, kirkkovenesoutua ja vesihiihtoa.

Alkujaan Kokemäenjoki-päivien taustalla oli EU-rahoitteinen hanke, jota hallinnoi Kokemäki. Siihen kuuluivat myös Harjavalta, Huittinen, Sastamala ja Hämeenkyrö. Sittemmin ryhmä järjestelyissä mukana olleita päätti jatkaa konseptia vapaaehtoispohjalta. Tänä vuonna mukaan on lähtenyt joukko aktiivisia joki-ihmisiä Huittisista, Kokemäeltä ja Harjavallasta. Kaupungit tukevat tapahtumaa taloudellisesti.

· · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: