Maanantai 7.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Huittisissa muutoksia moporeitteihin

Uutiset

Muutokset toteutetaan kesän aikana. Ne edellyttävät erityistä tarkkaavaisuutta niin mopoilijoilta kuin autoilijoilta.

Huittinen mopot

Moporeitit Huittisissa, kun muutokset on tehty. (Kuva aukeaa klikkaamalla isommaksi.)

Mopoilu on monin paikoin sallittua kevyen liikenteen väylillä, vaikka ne on tarkoitettu ensisijaisesti kävelijöille ja pyöräilijöille. Mopoille sallittuja kevyen liikenteen väyliä on nyt tarkistettu Satakunnassa.

Muun muassa Huittisissa mopoiluun tulee joitakin muutoksia. Pisin muuttuva osuus on Loimijoentiellä Mommolan ja Korkeakosken välillä. Siellä mopoilijat joutuvat jatkossa kevyen liikenteen väylältä ajoradalle. Vastaava muutos tapahtuu Untonmäessä. Sampuun puolestaan tulee pieni uusi osuus, jossa mopolla saa ajaa kevyen liikenteen väylällä.

Muutosten jälkeen mopoilu on pyöräteillä sallittua pääsääntöisesti vain taajaman ulkopuolella valtateiden varsilla ja sellaisten maanteiden varsilla, joissa nopeusrajoitus on yli 80 km/h. Näin pyritään ELY-keskuksen mukaan parantamaan sekä mopoilijoiden että jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta.

Muutokset toteutetaan kesän aikana. Ne edellyttävät erityistä tarkkaavaisuutta niin mopoilijoilta kuin autoilijoilta.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: