Hyviä tekoja Neste-asemilla: Häijäässä tarjottiin veteraaneille lounas
Nesteen liikenneasemien kauppiaat tempaisivat itsenäisen Suomen kunniaksi.

Neste Häijää tarjosi veteraaneille lounaan. Kuva: Nesteen kampanjasivusto
Nesteen liikenneasemien kauppiaat tempaisivat itsenäisen Suomen kunniaksi. Kampanjassa tehtiin paikallisia hyviä tekoja sadan päivän ajan.
Sastamalasta mukana oli Neste Häijää. Liikenneasema tarjosi kampanjan tiimoilta lounaan sotaveteraaneille.
"Lähdimme erittäin mielellämme mukaan tähän kampanjaan yhdessä kauppiaittemme kanssa. On hienoa nähdä, kuinka he tekivät ja lahjoittivat hyviä tekoja omilla paikkakunnillaan näin innostuneesti. Yhtään niin pientä tekoa ei ole, ettei sillä olisi merkitystä", sanoo Nesteen Marketing & Services -liiketoiminta-alueen markkinointijohtaja Mika Hyötyläinen.
Yhteensä kampanjassa tehtiin yli 170 tekoa ja hyväntekeväisyyteen kerättiin 15 000 euroa.