Sunnuntai 24.8.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Keikyässä vanhanajan vaatehuoltoa ja tietoa muinaispuvuista

Menovinkki · Uutiset

Koko perheen Perinnepäivässä on muun muassa työnäytöksiä ja luento.

Keikyän Kotiseutumuseo

Keikyän Kotiseutumuseo.

Sastamalassa Keikyän Kotiseutumuseolla vietetään Koko perheen Perinnepäivää sunnuntaina 24. elokuuta kello 12-16. Teemana on tekstiilinhuolto.

Muinaispukujen tuntija, artesaani Erja-Kaarina Helkiö luennoi. Hän on valmistanut lukuisia Euran muinaispukuja ja opastanut käsityöläisiä niiden valmistuksessa. Helkiön tekemä on myös presidentti Tarja Halosen Euran muinaispuku.

Työnäytöksiä on pitkin päivää. Muotoilija, taiteen maisteri Sara Lundén kutoo pirtanauhaa. Hän on tutkinut pirtanauha-aineistoja, nauhojen kudontaan käytettyjä pirtoja ja nauhakutojia. Lundén kutoo pirtanauhoja erilaisilla pirtanauhatekniikoilla, kertoo nauhankudonnasta ja opastaa myös kävijöitä kokeilemaan nauhankudontaa.

"Pirtanauhojen kutominen on mukavaa! Entisaikoina se oli taito, jonka hallitsivat sekä naiset että miehet", sanoo Sara Lundén. Pirtanauhoja käytettiin esimerkiksi kantohihnoina ja hevosen ohjaksina. Nykyään niitä voi nähdä muun muassa kansallispuvuissa.

Sara Lundénilta voi ostaa nauhankudontavälineitä sekä pirtanauhaloimen ja kudemateriaalin sisältäviä nauhatarvikepakkauksia.

Trivalli esittää suomalaisia kansantansseja ja opettaa tanhua. Tanssiryhmän nimi on Tyrvään murretta ja tarkoittaa nopeaa hypähtelyä, liikettä.

Museon kokoelmista on valikoitu esille teeman mukaisia nostoja.

Perinnepäivän yhteydessä pidetään kansallis- ja perinnepukujen tuuletuspiknik. "Toivomme, että kansallis- ja perinnepukuja harrastavat tulisivat paikalle asuihin pukeutuneina toisiaan tapaamaan", kannustaa Keikyän Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Heli Vinha. "Museolle ovat tervetulleita myös vanhat ajopelit", hän jatkaa.

Kahviosta saa ostaa pientä syötävää ja juotavaa.

Perinnepäivään mielellään polkupyörillä tai kävellen

Museon väki suosittelee, että tapahtumaan tultaisiin mahdollisuuksien mukaan polkupyörillä tai kävellen. Autojen parkkipaikalta on noin 250 metrin kävelymatka.

"Kiitämme Oittisen tilaa pihan antamisesta pysäköinnin käyttöön. Muutoin pysäköintitilat olisivat kovin rajalliset", sanoo Heli Vinha.

Keikyän Kotiseutumuseoon ja Perinnepäivään on vapaaehtoinen pääsymaksu.

· ·

Jätä kommentti

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: