Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Mouhijärven yhteiskoulun avoimissa ovissa monipuolista ohjelmaa, ulkokengät jäävät eteiseen

Uutiset

Kävijät pääsevät tutustumaan uuden koulurakennuksen tiloihin ja nykyajan kouluun henkilökunnan opastamana.

Mouhijärven yhteiskoulu

Mouhijärven yhteiskoulu.

Sastamalassa vietetään avoimia ovia Mouhijärven yhteiskoululla lauantaina 29. maaliskuuta kello 10-13.

Kävijät pääsevät tutustumaan uuden koulurakennuksen tiloihin ja nykyajan kouluun henkilökunnan opastamana. Toimintapisteitä ja yhteistä tekemistä tapahtumassa on kaikenikäisille.

Ohjelmassa on muun muassa koulun oppilaiden ja Pirkanmaan elokuvakeskuksen yhteistyöllä tuotetun elokuvan ensi-ilta, näyttelyitä ja esittelypisteitä. Herkullista syötävää ja juotavaa löytyy vanhempainyhdistyksen ja oppilaskunnan kahviosta ja kioskista. Info- ja toimintapisteissä voi tutustua kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden toimintaan, Sastamalan Opiston palveluihin, Sastamalan seurakunnan nuorisotyöhön sekä paikallisten yhdistysten ja seurojen toimintaan. Kaupungin elinvoima- ja maankäyttö esittelee koulun läheisyyteen kaavoitettavaa uutta pientaloaluetta.

Mouhijärven yhteiskoulu on Sastamalan toiseksi suurin peruskoulu. Oppilaita on noin 320 esikouluikäisistä yhdeksäsluokkalaisiin. Kuluvan vuoden alussa koulu sai käyttöönsä 3 200 neliön nykyaikaisen uudisosan, jossa on myös liikunta- ja kädentaitotilat sekä musiikkiluokka. Koulupäivien jälkeen rakennus on kuntalaisten aktiivisessa harrastuskäytössä.

Mouhijärven koulu on ulkokengätön koulu. Avointen ovien päivään osallistujia kehotetaan ottamaan mukaan sisäkengät, jos ei halua liikkua tiloissa sukkasillaan.

Avoimet ovet Mouhijärven yhteiskoululla la 29.3. klo 10-13. Osoite on Uotsolantie 30.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: