Tv-mainonta saa lisää vapauksia
Mainoksia voidaan jatkossa näyttää esimerkiksi jakamalla ruudun kuvatila ohjelman aikana.
Televisiomainontaa säätävä televisio- ja radiotoimintalaki sallii jatkossa aiempaa useammat mainoskatkot ja esimerkiksi mainoksen lähettämisen jakamalla ruudun kuvatila ohjelman aikana. Hallituksen esityksestä Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina. Käytännössä televisioyhtiöt ovat noudattaneet uusia sijoittelusääntöjä jo vuoden alusta saakka.
Mainoksia saa esittää tiheämmin, mutta mainonnan määrä saa olla enintään 12 minuuttia per täysi ohjelmatunti. Elokuva voidaan pätkäistä mainoksilla 30 minuutin välein. Tuotesijoittelu on sallittu ohjelmissa ja siitä on ilmoitettava katsojille. Lastenohjelmissa tuotesijoittelu ei ole sallittua.