Kulottajalle nuhtelut Kokemäellä – Avotulta ei metsäpalovaroituksen aikana saa tehdä
Maastopalot ovat jälleen lauantaina työllistäneet pelastuslaitoksia. Kokemäellä Mullilantiellä palokunta kävi nuhtelemassa kulottajaa. Myös Sastamalan Suodenniemellä Torisevantiellä kulotus lähti käsistä.
Lauantaina ovat kulotuksesta alkunsa saaneet maastopalot työllistäneet pelastuslaitoksia, vaikka sekä Satakunnassa että Pirkanmaalla on voimassa metsäpalovaroitus.
Kokemäellä Mullilantiellä pellonreunan polttaminen toi palokunnan paikalle aamupäivällä puoli kymmenen jälkeen. Ala-Satakunnan päivystävä palomestari kertoo, että kulottaja ei ollut tehnyt toimistaan ilmoituksia. Hän ei myöskään ilmeisesti ollut tietoinen, että metsäpalovaroitus kieltää avotulen tekemisen. Palon pitämiseksi aisoissa kulottajalla oli vettä traktorin kauhassa. Minkäänlainen varustautuminenkaan ei auta siihen, että avotulen tekeminen on nyt kertakaikkisesti kielletty. Palokunta sammutti tulen valistuksen ja nuhtelun kera. Pidemmälle palo ei päässyt leviämään.
Päivystävä palomestari harmittelee, että kulotuksesta lähteneet maastopalot ovat viime aikoina olleet pelastuslaitoksille todella iso kuormittaja. Maasto on nyt äärimmäisen kuivaa ja avotulen tekeminen metsäpalovaroituksen aikana kiellettyä, joten roskien polttamisesta ja kulottamisesta pitää ehdottomasti pidättäytyä. Päivystävän palomestarin mukaan minkäänlaisia poikkeuslupia ei nyt myönnetä.
Aamupäivällä kymmenen jälkeen kulotus levisi pieneksi maastopaloksi myös Sastamalan Suodenniemellä Torisevantiellä. Pirkanmaan läntisen alueen päivystävä palomestari kertoo, että Suodenniemen vapaapalokunta kävi paikalla kastelemassa.