Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Jätevedet Sastamalasta Huittisiin vuonna 2016

Uutiset

Sastamalan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan omavelkaisen takauksen myöntämisen Huittisten Puhdistamo Oy:n lainoille. Käytännössä jätevedet Sastamalasta Huittisiin alkanevat kulkea parin vuoden kuluttua.

Sastamalan kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan omavelkaisen takauksen myöntämisen Huittisten Puhdistamo Oy:n lainoille.

Käytännössä jätevedet alkanevat kulkea Sastamalasta Huittisiin parin vuoden kuluttua. "Tarkkaa aikataulua ei osata sanoa. Tavoitteellinen aikataulu on vuoden 2016 alkupuolella, mutta valtionavustuskoukerot saattavat siirtää sitä", sanoi tekninen johtaja Jorma Tuomisto.

Parhaillaan rakennetaan uuden yhteispuhdistamon valvomoa. Huittisten vanhassa jätevedenpuhdistamossa puhdistetaan jo Huittisten ja Punkalaitumen jätevedet.

Sastamalan jätevesien käsittely Huittisissa alkaa, kun viemäri on kokonaan valmistunut. Todennäköisesti vasta sen jälkeen rakennetaan yhteys Kiikasta Kiikoisiin.

Kansanedustaja Arto Satosen (kok.) mukaan lupaus valtion tuista on. "Kysymyksessä on suurin valtion tukema vesihuoltohanke, joten Sastamalassa voidaan olla tyytyväisiä", Satonen sanoi.

Ministeriössä on toukokuussa neuvottelu.

Katso myös:

Liveseuranta Sastamalan valtuuston kokouksesta 28.4.2014

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: