Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kolea sää kiusaa harjusinisiipeä Säkylässä

Uutiset

Suomen ympäristökeskus selvittää tänä kesänä Säkylänharjulla uhanalaisen harjusinisiiven tilaa.

Harjusinisiivet

Harjusinisiipiä kissankäpälän kukinnolla. Kuva: Erkki Kallio

Suomen ympäristökeskus selvittää tänä kesänä Säkylänharjulla uhanalaisen harjusinisiiven tilaa. Tämän hetken arvion mukaan kanta on heikentynyt selvästi parin vuoden takaisesta. Kannan notkahdus näyttää johtuvan kuluvan ja edellisvuoden koleista kesäkuista, jotka ovat vaikeuttaneet perhosten lisääntymistä.

Suunnitelmissa on ollut siirtää harjusinisiipiä Säkylästä Lopen Komionvuorelle. "Uuden perhospopulaation avulla olisi voitu merkittävästi vähentää riskiä lajin häviämisestä maastamme. Tällä hetkellä Säkylän perhoskanta on kuitenkin niin pieni, ettei siirtoistutusta ole viisasta toteuttaa", sanoo hanketta vetävä tutkija Janne Heliölä.

Harjusinisiipi on säilynyt Säkylänharjulla puolustusvoimien toiminnan ansiosta. Säännölliset ammunnat ja muu toiminta Porin Prikaatin harjoitusalueella ovat pitäneet maaston avoimena. Lisäksi Metsähallitus on tehnyt paahdealueilla laajamittaisia kunnostustoimia 2000-luvulla.

Säkylänharju

Harjusinisiivelle kunnostettua elinympäristöä Säkylänharjulla. Kuva: Janne Heliölä

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: