Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Äetsän koululle jatkoaika, Marttilassa aloittaa ykkösluokka – Sastamalan valtuustolla tiukat äänestykset

Uutiset

Kaupunginhallituksen esitykset hävisivät täpärästi.

Äetsän koulu

Äetsän koulu toimii suurelta osin tilapäisissä rakennuksissa.

Sastamalassa kaupunginvaltuusto käsitteli talousarvion yhteydessä kouluasioita. Äetsän koulu sai kaksi vuotta jatkoaikaa. Marttilan koulussa aloittaa ensimmäinen luokka. Äänestykset olivat tiukat.

Pirjo Raunio (kd.) esitti, että Äetsän koulua ei suljeta. Siirtokoulujen optiovuodet 2025-2026 otetaan käyttöön ja valtuusto myöntää opetuksen järjestämisen vaatiman määrärahan. Tämä hyväksyttiin äänin 21-22.

Kaupunginhallituksen esityksen mukaan Äetsän koulu olisi lakkautettu vuoden 2024 kevätlukukauden jälkeen. Väistötiloina toimiva siirtokoulu on tähän saakka vuokralla.

Päivi Pelttari (kok.) teki keskustelun aikana esityksen, että taloussuunnitelmaan sisällytettäisiin Kiikan monipalvelukeskus eli alakoulu, kirjasto ja päiväkoti. Äetsän koulu suljettaisiin heinäkuussa vuonna 2024.

Pirjo Raunion esitys voitti Päivi Pelttarin esityksen samoin äänin 21-22 kuin kaupunginhallituksen esityksen.

Marttilan koulussa aloittaa ensi syksynä ensimmäinen luokka. Esityksen teki Jenni Jokinen (sd.). Valtuusto hyväksyi asian äänin 21-22. Kahtena aiempana syksynä Marttilan koulussa ei ole aloittanut ensimmäistä luokkaa.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: