Kesäkiikari

Auringon huumaa, kultainen pallo korkealla ilmassa, sykkii tavatonta lämpöään. Ei ole paikkaa sellaista, jossa välttyisi katsomasta, uskomatonta keltaista, kesäkauden nättiä, jättiä.

Eletään kesäkuuta. Lämmin auringonpaiste on vaihtunut koleaan sadesäähän. Kuuma pikitie on vain varjo eilisestä. Kaikki on märkää. Kastun. Minun on kylmä. Missä on aurinko?

Halki kesäyön avaruuden haluan pitää sinut sylissäni, kantaa aamuun uuteen, tuntea lähelläni.

Kesä on tullut ja ilmassa liitelee enemmänkin tavaraa kuin vain allekirjoittaneen harhailevat ajatukset. Kärpäset, itikat ja muut hyönteiset ovat tulleet parin viime viikon aikana hyvinkin tutuksi. Parvekkeen oviaukosta ovat itsensä kutsuneet sisään monen monituiset lentävät oliot, joiden parissa minulla ei ole aikaa eikä kiinnostusta keimailla. Puhe ja sormella osoittaminen ei yleensä ole tehonnut, mutta kärpäslätkällä on saanut tahtonsa läpi. Kuitenkin aika ajoin öisin on saanut kuunnella pörinää ja pärinää. Kerrostaloissa moniin oviin on teipattu Ei mainoksia -kyltti. Tarvetta on myös Ei hyönteisiä -vinjetille. Mahtavatko kärpäset ja kumppanit osata lukea?

Linnut visertävät, ampiaiset pörräävät, aurinko porottaa ja laitumet viheriöivät. Jotain kuitenkin puuttuu. Missä ovat lehmät? Herttaa ja Helunaa on näinä päivinä melko turha huhuilla. Asiasta tuli taannoin puhe, kun olimme kaverin kanssa automatkalla. Ajoimme kolmattasataa kilometriä ja kyttäsimme tienvieruja. Kotiin päästyämme summasimme nähneemme yhden talon lehmät ulkona laitumella. Lehmihaat kuuluvat maaseudun kesään. Tai ainakin kuuluivat. Tyhmä maalainen kysyy, että miksi lehmiä ei pidetä ulkona?