Lounais-Suomessa havaittiin laajalti kirkas tulipallo, nähtiin mm. Punkalaitumella
Raportteja myös yliäänipamauksesta.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Raportteja myös yliäänipamauksesta.
Postilaatikkoon jätetään tiedote, jos työ vaatii pihapiirissä liikkumista, eikä kiinteistön omistajaa tavoiteta.
Pitkä ura kansainvälisestikin arvioituna ainutlaatuinen.
Asfaltointia tehdään yöaikaan.
Kaikki aiemmassa kokoonpanossa mukana olleet eivät kuntavaalien jälkeen ole luottamustehtävissä.
Syynä kytkentätyö.
Ero mitalisijoihin olisi voinut olla kirittävissä.
Suomi oli 1980-luvulla toisenlainen.
Ohjelmassa on myös muun muassa teatteria, taikuutta ja sirkusta.
Tuomiopiiriin kuuluvat muun muassa Sastamala ja Punkalaidun.
Epäilty noin 30-vuotias mies on otettu kiinni.
Osa ohjelmaosuuksista striimattiin.
Sastamalalaista hidastivat muun muassa pöly, rengasrikot ja jäähdytinongelmat.
Kunnostustyöt saatiin päätökseen myöhään illalla.
Sähkörata on vaurioitunut.
Kuljettajalta puuttui moottoripyörän ajo-oikeus.
Virheet reitinvalinassa harmittivat.
Poliisi tavoitti paikalta poistuneen.
Yhteistuloksissa sijoitus oli kahdestoista.
Ilmatieteen laitoksen mukaan häiriöitä voi aiheutua.
Taustalla valtionhallinnolta edellytetty merkittävä tehostaminen.
Valinnan sinetöi kuntien edustajainkokous.
Mestaruusliigan ohjelma on julkaistu.
Paikalla oli useita poliisin partioita.
Rakennuksen korjausvelka on merkittävä.