Helle lämmittänyt uimavesiä Sastamalassa, Houhajärvessä sinilevää
Ylistenjärvessä kansalaishavainnon mukaan +26 astetta.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Ylistenjärvessä kansalaishavainnon mukaan +26 astetta.
Tuomaristo arvosti erityisesti reagointia vaikeaan korona-aikaan.
Sivullisia ei ollut vaarassa.
Puolimatkan silta korjataan.
Kannan kokoon syytä suhtautua enemmän suuruusluokan kuin tarkan lukumäärän tietona.
Keski-ikäinen kuljettaja puhalsi törkeän lukeman.
Ulosteita kerätään tällä viikolla luonnosta.
Kukaan ei loukkaantunut.
Kunnat ovat aloittaneet suunnittelun.
Säkylässä on arvokasta tienvarsipuustoa kahdessa paikassa.
Ansiot kotiseutu- ja kulttuuriperintötyössä erittäin merkittävät.
Länsi-Suomessa maanomistus on pirstaloitunutta. Tämä hankaloittaa lupien saamista.
Henkilöt ja legendat tuodaan videoilla tähän päivään.
Kauppahinta on 17 000 euroa.
Putki poikki Houhajärvellä.
Suurpetojen pelkääminen on yleistynyt.
Uimavesien lämpötilat ovat maltillisissa lukemissa.
Hyönteisverkot korvasivat ruiskutukset.
Apetit on hankkinut uuden koneen Räpin koetilalle.
Vuonna 1980 syntynyt mies oli kortiton.
Helteiden hellittäminen näkyy havaintojen vähenemisenä.
80-luvulla syntynyt mies oli ottanut amfetamiinia.
Runsastuessaan sinileväyhdyskunnat voivat muodostaa lauttoja.
Satakunnassa selvitetään tienvarsipuuston hoitotoimenpiteiden tarpeita.
Perunantutkimuslaitos muuttaa Räpin koetilalle.