Saskyyn hyvin hakijoita, Sastamalassa suosituimmat alat Vammalan ammattikoulussa
Jatkuvan haun osuus on merkittävä.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Jatkuvan haun osuus on merkittävä.
Liikuntahallin nimi on myyty viideksi vuodeksi Vexvelle.
Liiton toiminnan piirissä noin 85 prosenttia ammattiin opiskelevista ja 19 000 henkilöstön edustajaa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi perusrahoituksen harkinnanvaraisen korotuksen.
Pitkäaikaista ja ansiokasta työtä Pirkanmaan elinkeinoelämän hyväksi.
Aiko Academyn omistuspohja laajenee.
Mahdollisia useissa koulutuksissa.
Ehtona, että järjestämislupa myönnetään koulutuskuntayhtymälle.
Eniten paikkoja on keskustalla.
Tuki jakautuu opetuksen ja ohjauksen laadun sekä koulutuksen järjestäjien tieto-osaamisen parantamiseen.
Kyse on harkinnanvaraisesta korotuksesta.
Kokemäelle tsemppaajapalkinto.
Yhtymäkokous myönsi lisämäärärahoja.
koulutuskuntayhtymä on ammattikorkeakoulun toiseksi suurin omistaja.
Opiskelija Roosa Leponiemi ja opettaja Mauri Mäkelä saivat kunniamaininnat.
Kehittää puualan vetovoimaa.
Henkilöstöllä on velvollisuus käyttää maskia.
Vammalan ammattikoulusta jatkossa on kaksi opiskelijaa sekä Huittisten ammatti- ja yrittäjäopistosta yksi.
Koulutuskuntayhtymä on varautunut nopeisiin muutoksiin.
Merkittäviä rakennushankkeita ovat muun muassa Sastamalassa Vammalan ammattikoulun sähköosaston uudisosa ja Kokemäellä opetusnavetta.
Yleisön äänet vaikuttavat sijoitukseen.
Sähköalan koulutukselle rakennetaan uudet tilat.
Työskentely on oppilaitoksissa turvallista.
Saskyn ja sen opiskelijoiden näkökulmasta tärkeä asia on opintojen poluttamisen kehittäminen kohti jatko-opintoja.
Ammatillisessa koulutuksessa tutkinnon suorittamiseen kuluva aika vaihtelee.