Tilikymppi uudelle omistajalle
Palveluksessa on yksitoista kirjanpidon ja palkanlaskennan ammattilaista.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Palveluksessa on yksitoista kirjanpidon ja palkanlaskennan ammattilaista.
Toimielin tuo esiin pk-sektorin työnantajien näkemyksiä.
Valinnan teki hallintoneuvosto.
Hankkeen myötä syntyisi kuusitoista uutta työpaikkaa.
La Carita Säätiö ja Vanhustyön keskusliitto huomioivat menestyksen THL:n asiakastyytyväisyyden seurannassa.
Some räjäytti kysynnän.
Uutuuksia esitellään kansainvälisillä messuilla.
Kuluva vuosi on ollut vilkas.
Yhtiö on erikoistunut materiaalinkäsittelyteknologiaan.
Yhtiö suunnittelee uutta toimintamallia ja organisaatiota.
Asia oli valmisteltu henkilökunnan ja asiakkaiden kesken salassa.
Siemenkeskuksen laajennustyöt ovat valmistuneet.
Tupahoivan perustaja valittiin Vuoden Yrittäjänaiseksi.
Sijaitsee Finnamylin biojalostamon yhteydessä.
Sijoittuu entisen junaradan paikalle.
Finaalipaikkaa tavoittelee 53 yritystä.
Yleisöäänestys on käynnissä.
Tunnustusta on jaettu vuodesta 1977 alkaen.
Vastaa noin kahdensadan henkilön kaukoenergialiiketoimintayksiköstä.
PRH on lähettänyt asianosaisille kehotuksia.
Ostaja ottaa vastuulleen kiinteistökehittämisen ja käynnistää keskusvaraamon palvelut.
"Paikallisjohtajana tahdon olla mukana paikallisissa yhteisöissä tukemassa ja edesauttamassa seudullista elinvoimaisuutta", sanoo Maria Jokinen.
Yhtiöllä on useita vakiovuoroja.
Asuinyksikössä on seitsemän paikkaa.