"Reeo-ise-ree-eeeoo", kaikui Hirvilahden marraskuisessa aamussa. Harmaa usva leijui keskustan vieritse kulkevalla joella, kun liikuntasihteeri Pirkko Mäki yritti laulaa Harry Belafonten tavoin banaaninlastaajista. "Tästä mitään tule", Mäki murisi ja polki kiihtyvällä tahdilla kohti kunnanvirastoa.

Saavuttuaan työmaalleen, osui liikuntasihteerin katse yläaulan pöydällä lepäilevään Kukkaniityn Sanomaan. Lehti oli jo muutaman päivän vanha, eikä mainoksia pursuavalla kannellaan houkutellut etsimään ajankohtaista tietoa. Mäki kuitenkin päätti tutkia aviisia ja suunnisti huoneeseensa.

Viraston käytävillä oli hiljaista. Kunnanjohtaja Keijo Niemi laahusti ajoittain paikasta toiseen, kuin anteeksipyydellen. Hänen kävelytyylistään kiersikin työpaikalla muutama legenda. "Jaaha, nytky-Niemi siellä taas vaappuu", kuiskasi keskusneiti tulostimen mustekasettia tuomaan tulleelle virkailijalle.
"Portaiden päästä kuuluu laahaus,
kyseessä ei ole kaahaus.
Missä ihmeessä ne paperit viipyy?
Ai, K. Niemi siellä paikasta toiseen siirtyy", työkaveri kikatti takaisin.

Hiljaisuus rikkoutui yllättäen kovaan huutoon. "Iiiiiiiiiiiii-yhyyyyyy", kuului liikuntasihteerin työhuoneesta. Sihteeri Sylvi Kuuskajaste juoksi nopeasti selvittämään vingahduksen alkuperää. Liikuntasihteeri Pirkko Mäki pillitti pää käsiin nojaten pöytänsä ääressä. "Mä en kestä, lempitoimittajani Timo Kakkunen lähtee Kukkaniityn Sanomista", hän huusi. Mäen purkauksen vuoksi koko kunnantalon väki kiinnitti huomionsa naapurikaupungissa väkerrettävän paikallislehden tuoreimpiin kuulumisiin. Alkoi sitkeä arvuuttelu Kukkaniityn Sanomien tulevaisuudesta. Juuri kesällähän lehden toimitussihteeri Ilpo Ojala oli saanut kenkää.

Pikkujoulut alkoivat olla lähellä. Hirvilahdella oli muutaman päivän ajan liikkunut juoru rumpuopiston rehtori Jokisesta. Väitettiin, että jämäkkä johtaja repäisisi opinahjonsa pikkujoulussa ja esittäisi tonttumuoriksi pukeutuneena Nissepolkan. Jokinen tiettävästi suunnitteli soittavansa kappaleen c-duurissa ja laulavansa a-mollissa.