Hirvilahden kunnanviraston valtuustosalissa kävi kuhina. Lehterilläkin tungeksittiin, sillä kello lähestyi torstaina iltakuutta. Kunnanvaltuuston kokous oli alkamassa.
"Testing, testing. Van, tuu, trii", kuiskasi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Anneli Hurjanen kansainvälisesti mikrofoniin. Lausahdusta säesti äänen kierron aiheuttama kipakka vihellys, joka sai toiset nostamaan kädet korville. "Hirvilahden kunnanvaltuuston kokous alkaa", Hurjanen totesi.
Esityslistan käsittely eteni juoheasti, kunnes kello 18.15 saavuttiin Lautasmuseon perustaminen -pykälään. "Keskustelu alkaa", sanoi Hurjanen. Ja niin todella alkoikin. Kunnanhallitus oli päättänyt esittää valtuustolle, että Hirvilahdelle perustetaan lautasmuseo. "Alkuun kokoelma koostuu lähinnä posliinisista ruoka- ja kakkulautasista. Myöhemmin esineistöä voidaan täydentää lentävillä lautasilla", luki esityslistassa. Aiheesta väännettiin kättä pitkään. Parin tunnin keskustelun ja äänestyksen jälkeen lautasmuseon perustaminen palautettiin uudelleen kunnanhallituksen valmisteluun.
Pykälän käsittely kuitenkin oli liikaa Anneli Hurjaselle. Hänen poskensa punoittivat ja nainen ilmiselvästi oli vihainen. Annelin suurin ongelma ei kuitenkaan ollut lautasmuseo sinällään, vaan pikemminkin kunnallisdemokratian toiminta.
Kokouksen loppumetreillä Hurjanen laukesi. "Siizei tänne! Haluan Siizein heti tänne!" puheenjohtaja huusi ja nuiji pöytää. Hurjasen vieressä istunut kunnanjohtaja katsoi parhaaksi juosta huoneeseensa soittamaan puhelua. "Helou. Is it… öö… länsisiivessä? Jees. Ai want Siizei hier. Thänk juu", kunnanjohtaja solkkasi luuriin.
Anneli Hurjasta rauhoiteltiin. Nainen istui tuolissaan ja hörppi vettä. Kunnanjohtaja palasi valtuustosaliin. Hetkeä myöhemmin helikopterin roottorin ääni kuului virastotalon pihalta. Muutaman minuutin kuluttua valtuustosalin ovella seisoi hyväryhtinen nainen kansio kädessä. "Helou! Ai äm Siizei. Whats the problem?" hän kysyi. Siizei asteli valtuustosalin etuosaan ja aloitti tilanteen selvittelyn.