Levätilanne ei ole juurikaan aiheuttanut ongelmia Vammalassa. Pirkanmaan ympäristökeskuksen leväseurantapisteellä Kyrösjärvellä ja Vammalan Liekovedellä todettiin sinilevää juhannusviikolla, mutta tällä viikolla levää ei havaittu. Vammalan Houhajärven levätilanne on pysynyt ennallaan; levämäärät ovat vähäisiä. Sade ja tuulet ovat parantaneet levätilannetta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Mansikan satokausi parhaimmillaan
Edellinen:
Varikkoalueelle etsitään tuotantokäyttöä