Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Seikkailumielellä kaupunkisuunnistamaan Yllätysten yöhön

Uutiset

Sastamalassa Keikyän ja Kiikan suunnalla vietetään Yllätysten yötä perjantaina 20. marraskuuta. Elävät tulet syttyvät kymmenien tapahtumien majakoiksi.

Elävä tuli

Sastamalassa Keikyän ja Kiikan suunnalla vietetään Yllätysten yötä perjantaina 20. marraskuuta. Elävät tulet syttyvät kymmenien tapahtumien majakoiksi.

Tänä vuonna Yllätysten yössä voi kiertää vaikkapa nuorten kaupunkisuunnistuksen merkeissä. Nuorille on monenlaista taidetta koettavaksi Puuhalassa, jossa nuorisopalvelut ja PuuhalaStaff järjestävät PuuhalArt-tapahtuman.

Yllätysten yössä on paljon nähtävää myös lapsiperheille. Esimerkiksi Keikyän koululla on lastenvaate- ja lastentarvikekirppis. Keikyän paloasemalla voi kokeilla alkusammutusta ja tutustua vapaapalokunnan toimintaan. Pehulan koululla on Mustameri, Äetsän Sarkia-lukion Satujen Sarkia -lastentapahtumassa temppu- ja keppihevosradat.

Keikyä ja Kiikka ovat kädentaitajistaan tunnettuja, joten kädentaidot ovat Yllätysten yössä monipuolisesti esillä. Lukuisat käsityöläiset pitävät pajojensa ovet avoinna iltamyöhään.

Kaikki Yllätysten yön tapahtumat ovat osoitteessa www.yllatystenyo.com.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: