Huittisiin sijoitettu alkuvuonna kahdeksan alaikäistä turvapaikanhakijaa
Ilman huoltajaa saapuneita alaikäisiä vastaanottaa Satakunnassa kaksi kaupunkia.
Satakunnassa kunnat ovat kiitettävästi mukana oleskeluluvan saaneiden turvapaikanhakijoiden sijoittamisessa.
ELY-keskus on tehnyt sopimuksen kuntaan sijoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä kuudentoista kunnan kanssa. Kuntia on Satakunnassa seitsemäntoista. Pienetkin kunnat, joilla ei entuudestaan ole kokemusta pakolaisten vastaanottamisesta, ovat lähteneet tarjoamaan kuntasijoituspaikkoja.
Ilman huoltajaa saapuneita alaikäisiä vastaanottavat Huittinen ja Pori. Huittisissa on neljäntoista paikan perheryhmäkoti ja kymmenen paikan tukiasumisyksikkö. Niitä ylläpitävät yksityiset palveluntuottajat.
Viime vuonna Huittisiin tuli kahdeksantoista oleskeluluvan saanutta henkilöä. Tänä vuonna heinäkuun alkuun mennessä kaupunkiin oli sijoitettu kahdeksan ilman huoltajaa saapunutta alaikäistä.
Huittisissa järjestetään oleskeluluvan saaneille kotoutumiskoulutusta.
Vastaanottokeskuksia Satakunnassa oli toiminnassa neljä. Niistä yksi on Kokemäellä. Vastaanottokeskuksissa oli majoitettuna yhteensä 748 henkilöä.