Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Yli 200 000 euroa avustuksia Huittisten Säästöpankkisäätiöltä

Uutiset

Hakemuksia jätettiin reilusti yli kaksisataa.

Huittisten Säästöpankkisäätiö

Huittisten Säästöpankkisäätiö.

Huittisten Säästöpankkisäätiö on jakanut Satakuntaan ja Lounais-Pirkanmaalle historiansa suurimman avustuspotin. Summa on yhteensä yli 200 000 euroa.

Maantieteellisesti eniten hakemuksia tuli Huittisista, Porista ja Sastamalasta. Ala-Satakunnan edustus jäi vaatimattomimmaksi.

Hakemuksia jätettiin reilusti yli kaksisataa. Tukea sai 74 kohdetta, yhteensä runsaat 190 000 euroa. Lisäksi Huittisten Säästöpankkisäätiö antoi Tahto-Poolin hausta kaksikymmentä apurahaa nuorille urheilijoille. Kokonaismäärä on 27 000 euroa.

Säätiö on varautunut myös rahoittamaan yksittäisiä hyviä hankkeita varsinaisen hakuprosessin ulkopuolella.

Avustukset ja apurahat

Ala-Satakunnan Ampujat ry, Huittinen 2.000, € Elektronisen taululaitteiston hankinta

FC Vapsi ry / P2014-2015 joukkue, Sastamala, 1.000 € Kesäleirin järjestäminen

Forsell Nea, Pori, 1.000 €, Urheilijastipendi

Haula Tuuli-Maria Pori, 2.000 €, Neurofysiologian tutkimushanke

Hirvikorpi Jukka työryhmä, Huittinen, 2.280 €, Ajokoulutuksen järjestäminen vapaapalokuntalaisille

Huittisten, Kokemäen, Punkalaitumen ja Etelä-Satakunnan 4H-yhdistykset, 14.000 €, 4H-yrittäjien koulutus 3 vuoden projekti

Huittisten Pelastakaa Lapset ry, Huittinen, 2.000 € Ala-astelaisten koulutustapahtuma

Huittisten Seniorit ry, Huittinen, 700 € Kulttuuriaktiviteettien kehittäminen

Huittisten Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry, Huittinen, 4.000 € Kehitysvammaisten kesäfestivaalin järjestäminen

Huittisten Soittokunta ry, Huittinen, 1.500 € Nuotiston hankkiminen, soittajien koulutus

Huittisten Tennisseura, Huittinen, 2.000 € Nuorten pelaajien valmennus

Huittisten Yrittäjät ry, Huittinen, 3.000 € Yrittäjyyskilpailun järjestäminen 9.-luokkalaisille

Huittisten Zonta-kerho ry, Huittinen, 300 € Digiturvallisuusluennon järjestäminen

Illon VPK ry, Sastamala, 3.000 € Special Rescue -toiminnan laajentaminen

JunnuValepa ry, Sastamala, 2.000 € Nuorten urheilijoiden testaus

Kaksi Kalaa ry, Kokemäki, 1.000 € Hävikkiruoan jakelujärjestelmä

Kankaanpää Janina, Eura, 500 € Urheilijastipendi

Karkun Kyläyhdistys Kylätupa ry, Sastamala, 500 € Lasten tapahtuma

Kellahden Kyläyhdistys ry, Pori, 3.000 € Liikuntaohjaajien palkkaaminen

Kiikan Leiripeikot ry, Sastamala, 850 € Nuukuus -päivän järjestäminen

Kiikan Nuorisoseura ry, Sastamala, 2.000 € Kulttuuriaktiviteettien järjestäminen

Kiikan Riento Ry, Sastamala, 3.000 € Uimataidon kehittämisprojekti

Kortelahti Jari työryhmä, Sastamala, 500 € Lasten urheilun tukeminen

Kurikkala Kristiina, Ulvila, 1.450 € Kehitysvammaisten ensiapukurssi

Kuromaa Anna, Pori, 4.000 € Väitöskirjatyö

Kuukka Salme työryhmä, Sastamala, 1.000 € Kehitysvammaisten riksapyörän hankkiminen

Pellonpuiston koulun opp.kunta, Huittinen, 500 € Päätöstapahtuman järjestäminen

Kyläsaaren koulun vanh.toimikunta, Pori, 1.500 € Kierrätystapahtuman järjestäminen

Lantulan Kyläyhdistys ry, Sastamala, 1.000 € Musiikkitapahtumien järjestäminen

Lauhan Lähiruokafestivaali, Huittinen, 5.000 € Lähiruokafestivaalin järjestäminen

Lauttakylän Luja ry / Jalkapallojaosto P 12, Huittinen, 1.000 € Turnausmatka

Satakunnan Kuurosokeat ry, Pori, 750 € Kokoontumistilaisuus

Lievijärven hoitoyhdistys ry, Kokemäki, 2.500 € Hoitosuunnitelman laatiminen

Lihastautiklubi, Nakkila, 1.000 € Liikunta-aktiviteettien järjestäminen

Lions Club Doris ry, Huittinen, 2.000 € Hyvinvointitapaamisten järjestäminen

Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu ry, Pori, 10.000 € Pitkis-kiertueen järjestäminen Satakunnassa

Lounais-Suomen Partiopiiri ry, Pori, 5.000 € Partiolaisten talousjohtamisen koulutuspilotti Satakunnassa

Länsi-Porin lukion ja yläkoulun vanh.yhdistys ry, Pori, 1.500 € Länkkämiitti tapahtuman järjestäminen

Länsi-Suomen Diakonissalaitoksen säätiö sr, Pori, 1.000 € Päiväkotilasten viljelylaatikot

Länsi-Suomen Pelastusharjoitusaluesäätiö sr, Pori, 6.000 € Digiturvallisuuskulutuskokonaisuus

Maijala Matti, Sastamala, 500 € Urheilustipendi

Majuri Janni, Harjavalta, 500 € Urheilijastipendi

MLL Huittisten paik.osasto ry, Huittinen, 1.500 € Lastentapahtuma

MIELI Länsirannikon mielenterveys ry, Pori, 4.000 € Nuorten ensiapukoulutus

Nuorten Jukola, Säkylä, 2.500 € Nuorten Jukola-viestin järjestäminen

Pihlajamäki Iida, Sastamala, 500 € Urheilustipendi

Pirskanen Elias, Pori, 500 € Urheilustipendi

Porin ensi- ja turvakotiyhdistys ry, Pori, 2.000 € Kehittäjänuoritoiminnan laajentaminen

Porin Golfkerho ry, Pori, 2.000 € Nuorten vähävaraisten välinepankin rakentaminen

Porin helluntaiseurakunta, Pori, 600 € Lasten kesäleiri

Porin Muodostelmaluistelijat ry, Pori, 1.500 € Ensiapulaukkujen hankinta ja -valmuksien nostaminen

Porin Nuorkauppakamari ry, Pori, 3.500 € Milleniaalimentorit projekti

Porin Saskiat ry, Pori, 1.000 € Taideprojekti

Porin Tarmo ry / Voimistelujaosto, Pori, 2.000 € Fysiikkavalmennuksen kehittämisprojekri

Porin Työväen Soittokunta ry, Pori, 3.000 € Lastenkonsertin järjestäminen

ProAgria Länsi-Suomi ry, Pori, 5.000 € Tavoitteellisten hyvinvointitapahtumien järjestäminen

Rannankari Matilda työryhmä, Sastamala, 3.000 € Opetusohjelmaversion suunnittelu talouden hallintaan

Rönni Marja, Huittinen, 6.000 € Tutkimushanke

Sastamalan Säätiö sr, Sastamala, 1.000 € Historiikin teettäminen

Satafood Kehittämisyhdistys ry, Huittinen, 7.800 € Älykkäät kylät yhteishanke

Satakunnan ammattikorkeakoulu, Huittinen, 20.000 € Traumainformoitu työote -tutkimushanke

Satakunnan Jääurheilijat ry, Harjavalta, 500 € Seura-avust

Satakunnan Neuroyhdistys ry, Pori, 800 € Luentotilaisuuden järjestäminen

Satakunnan Sininauha ry, Pori, 4.000 € Etsivä nuorisotyö

Satakunnan Sydänpiiri ry, Pori, 5.000 € Ikäihmisten kulttuurihanke

Teatteri Hirvenpää Huittinen ry, Huittinen, 1.000 € Kohennusprojekti

Teatteri Monikasvot ry, Pori, 1.500 € Shakespeare -projekti

Tyrwään Palloseura ry / P 14, Sastamala, 1.000 € Joukkueen perustaminen

Ulvilan Pesäveikot ry / D ja C pojat, Ulvila, 2.000 € Syrjäytymisen ehkäisy

Vampulan VPK ry, Huittinen, 1.000 € Uimarannan kunnostusprojekti

Vitikainen Vesa, Pori, 500 € Sarjakuvafestivaalin järjestäminen

Vuorenmaan Rukoushuoneyhdistys, Säkylä, 1.000 € Defibrillaatorin hankinta

Vähähaara-Seura ry, Sastamala, 1.000 € Defibrillaattorin sijoittaminen ulkotiloihin

Äetsän Kunto 81 ry, Sastamala, 2.500 € Beach volley -kenttä -projekti

Tahto-Poolin urheilija-apurahat

Haula Lidia, Pori, 1.000 € Taitoluistelu

Hautaniemi Eetu, Ulvila, 2.500 € Painonnosto

Jalo Samuel, Huittinen, 1.000 € Parayleisurheilu

Joutsi Roosa, Pori, 1.000 € Squash

Kaiku Veikka, Pori, 1.000 € Pikaluistelu

Kiviniitty Iida, Sastamala, 1.000 € Kenttäratsastus

Kolomoichenko Eliar, Eura, 1.500 € Nyrkkeily

Koski Vilma, Pori, 1.500 € Yleisurheilu, pikamatkat

Lehtonen Venla, Ulvila, 1.000 € Suunnistus

Lindgren Olli Maias, Pori, 1.000 € Sports Chanbara / Kendo

Loikas Veikka, Pori, 1.500 € Yleisurheilu / korkeushyppy

Lähteenmäki Olga, Eura, 1.500 € Kivääriammunta

Mäkinen Kiia, Pori, 1.500 € Yleisurheilu, kuula

Mäkinen Mila, Pori, 1.000 € Yleisurheilu, kiekko

Nelimarkka Rebecca, Pori, 2.500 € Yleisurheilu, keihäs

Närvä Essi, Pomarkku, 1.000 € Voimanosto

Peltonen Joel, Pori, 1.000 € Kävely

Rajainmäki Rauha, Pori, 1.000 € Yleisurheilu

Salonen Pihla, Pori, 2.500 € Judo

Teronen Anni, Sastamala, 1.000 € Maastopyöräily

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: