Sekalaiset artikkelit

Paula Koivuniemi on aikuinen nainen. Parhaillaan leidi viettää 35-vuotistaiteilijajuhlaa. Vuosien varrella komeetasta on tullut kiintotähti. Seinäjoella 19. kesäkuuta vuonna 1947 syntyneen Paula Koivuniemen ura ei ole ollut ainaista ruusuilla tanssimista. Keikkailun hän toki aloitti jo nuorena tyttönä isänsä Maurin tanssiyhtyeen solistina. Ajan hengen mukaan Paula Koivuniemen musiikkitaipaleelle haettiin kunnon potkua Toivo Kärjeltä. Ensimmäinen kipaisu gurun luona ei vielä tuonut levytyssopimusta. Toivo kuitenkin painoi seinäjokelaistytön nimen muistiin. Paula pakkasi kapsäkkinsä ja paineli Pohjois-Amerikkaan viettämään 1960-lukua. Jonkin aikaa rapakon takana oleskeltuaan hän kuitenkin palasi Suomeen. Kotiuduttuaan Paula meni uudelleen Toivo Kärjen puheille. Tapaaminen tuotti tulosta ja Paula Koivuniemi sai levytettäväkseen Perhosen. Kappaleesta tuli paitsi Paulan ensimmäinen plätty, myös ensimmäinen hitti. Saman kipaleen oli jo aiemmin purkittanut Iris Kangasniemi Yöperhonen-nimellä. Seuraavalla vuosikymmenellä Paula Koivuniemi takoi lisää hittejä. 1970-luvun parhaimmistoon lukeutuvat esimerkiksi kappaleet Jos konduktöörin nait, Kapteeni aika ja Leikki riittää. Paula sai laulettavakseen myös hieman erikoisempia kipaleita, kuten hyvin omituisen A.I.E:n. Esa Niemisen ja Paula Koivuniemen tiet kohtasivat 1980-luvun alussa. Tuottaja-sovittajan ja laulajan yhteistyö alkoi heti kantaa hedelmää. Tummat silmät, ruskea tukka on aikansa soitetuimpia kappaleita. Parinkymmenen vuoden takaisia tuttuja kipaleita ovat myös Luotan sydämen ääneen, Sata kesää, tuhat yötä ja Aikuinen nainen. Viime vuosikymmenen aikana Paula Koivuniemen tähti alkoi säihkyä yhä kirkkaammin.

Yhdestäkään muusta asiasta ei ole tehty yhtä paljoa lauluja kuin rakkaudesta. Rakkaus käsittää niin monet tilat, että siitä on hyvä kirjoittaa. Eivätkä laulut ole ainoa asia, jossa rakkaus on päällimmäisenä. Katsoessaan elokuvia tai televisiosarjoja ja lukiessaan kirjoja tai aikakausilehtiä voi huomata, että kaikkialla on ainakin pieni maininta jostain rakkauden aiheuttamasta tilanteesta. Paula Koivuniemi on tehnyt monta suosittua ja hyvää laulua rakkaudesta. Koivuniemen kappaleskaala etenee läpi rakkauden tuomien tunnetilojen. Tekstin lomassa lainaan Paulan kappaleista pätkiä, jotka kertovat naisen laulujen sopivuudesta rakkauden tunnekuohuihin. Rakkaus on pieni sana, jolla on selittämättömän suuri merkitys ihmiselämässä. Kuka onkaan keksinyt rakkaudelle nimen rakkaus. Olen miettinyt, että mistä johtuu ihmisten totaalinen sekoaminen, kun he rakastuvat. Ja miksi juuri tiettyä tunnetilaa nimitetään rakkaudeksi. "Niin kävi Aatamin kuin Eevankin, paratiisissa kun Edenin kaikki alkoi." "Rakkaus vain on niin ikinuori. Tunteista suurin ja voimakkain purkautuu kuin tulivuori." Rakkauden tiet ovat selittämättömät. Ihminen voi olla ihan missä paikassa tahansa, kun pieni rakkaudenlähetti istuu olkapäälle ja kuiskaa korvaan: "Nyt on aika seota". Siihen ei tarvita sen enempää. Katse ventovieraaseen ihmiseen saattaa laukaista ihmisessä ketjureaktion, jonka jälkeen alkaa pilvissä leijailu. Myös inho voi olla osa suurta rakkaustarinaa. Se on niin monta kertaa kuultu, kuinka joku sanoo aluksi vihanneensa tiettyä tyyppiä. Syvän vihan keskellä

Anssi Kela on 27-vuotias laulumaakari. Vuodesta 1986 hän on aktiivisesti seurannut musiikkimaailmaa. Ensimmäinen koulukavereiden kanssa muodostettu bändi sai nimekseen Pekka ja Susi, jonka laulajana, basistina ja lauluntekijänä Anssi hääräsi. Pekka ja Susi -yhtyeen ensimmäinen albumi julkaistiin vuonna 1994 mutta se ei menestynyt. Opiskelijatovereiden yli kymmenen vuoden yhteistyö kariutui vuonna 1999, jonka jälkeen Anssi alkoi sulatella todenteolla soolouraa. Useamman vuoden hiljaiselo kannatti. Vaikka Anssi ei musiikkimaailman tapetilla viime vuosina ollutkaan, oli hän uskollisesti jatkanut kappaleiden tekoa tulevaa comebackiaan varten. Anssi Kelan soolouran debyyttialbumi Nummela julkaistiin maaliskuussa 2001. Harhaa Ensimmäinen sinkkulohkaisu Nummela-albumilta oli Mikan faijan BMW, joka lähti radioille soitettavaksi heinäkuun 2000 loppupuolella. Radioiden taajuuksilla kappale alkoi todenteolla soida vasta pari kuukautta myöhemmin ja musiikkivideo samaisesta rainasta valmistui joulukuussa. Anssi Kelaa haastateltiin Jyrkissä ja ohessa näytettiin myös tuore video. Muutamaa viikkoa ennen albumin julkaisua Helsingin Sanomat uutisoi kulttuurisivuillaan: "Jyrki poisti itsemurhasta viestivän videon televisiosta". Radiossa Mikan faijan BMW soi tauotta ja SoneraPlazasta videota ladattiin 250 kertaa päivässä. Sensuuriuutinen oikeastaan vain kasvatti kappaleen suosiota. Viime vuoden joulukuussa - vain muutamaa kuukautta ennen albumin julkaisua - Radiomafian aalloilla kuultiin Anssin ja Anna Kuoppamäen duettona laulama kappale Harhaa. Liveäänitys löytyy myös albumilta. Nummela Anssi Kelan musiikki on tarkkaa kerrontaa elävästä elämästä. Letkeä mutta samalla tunteita

Kun Äetsän edeltäjien eli Keikyän ja Kiikan kuntien rajat elävät äetsäläistenkin keskuudessa omaa elämäänsä, ei ulkopaikkakuntalaistenkaan voi kovin paljoa odottaa seudustamme tietävän. Hieman hämmästyneenä olen kuitenkin viime aikoina kommentteja kuunnellut. Muutama vuosi sitten kerroin eräälle uudelle tuttavuudelle mistä olen kotoisin. Kyseisellä kaverilla oli ystävä Vammalassa ja Kiikkakin oli nimenä muistissa. Niinpä tuttava kysäisikin, onko Äetsä jossain Kiikan ja Vammalan välimaastossa, siis osa Kiikkaa. Totesin rauhallisesti, että ei ole ja selvitin jälleen kerran kuntamme lyhyen historian. Viimeistään siitä saakka olen mielelläni heristellyt ainakin ajatuksissani sormea, kun joku äetsäläinen on puhunut Keikyästä tai Kiikasta ikään kuin ne olisivat vielä omia kuntia. Äetsäläinen identiteetti tai oikeammin sen puuttuminen alkoi vaivata minua todella, kun eräs vammalalainen kysyi minulta muutama kuukausi sitten, onko Eero Mäki-Tanila myös Kiikan kunnanjohtaja. Silloin teki mieleni jo itkeä. Tyydyin kuitenkin latelemaan Äetsän vaiheet jälleen kerran. Ehkä me äetsäläisetkin voisimme hiljalleen opetella olemaan äetsäläisiä. Keikyän ja Kiikan naimakaupoista on aikaa jo hitusen yli 21 vuotta. Oikea aika itkeä liitositkuja oli 1980-luvun alkupuolella. Jos jokaisen uuden asian ymmärtäminen olisi niin vaikeaa kuin kuntaliitoksen, eläisimme todennäköisesti vielä luolissa ja taiteilisimme kalliomaalauksia.

Tammikuun toisena päivänä kävelin kirpeässä pakkassäässä kauppaan. Matkalla mieleeni juolahti, että teen hetken kuluttua ensimmäiset euromääräiset ostokseni. Mietin myös, mitä kaupantäti sanoo kassalla. Ja miten myyjän päivä on mennyt. Olisivatkohan markat ja eurot sekoittaneet kaupantädin pään? Hengitys höyrysi ja pakkanen nipisteli käsiä. Astuin kaupan ovesta sisään. Ottaessani ostoskoria olin jo totaalisesti unohtanut koko euron. Kävelin suoraan hedelmäosastolle ja vilkaisin klementiinejä pussiin lappanutta naista. Klementiinejä! Niitä voisin itsekin ostaa. Katseeni etsiytyi hintalappuun, joka kertoi klementiinien hinnaksi kaksi markkaa kilolta. Tai niin ainakin luulin. Valikoin toistakymmentä etelän hedelmää pussiin. Vaaka kertoi ostosten painoksi vajaan kilon. Mielessäni harmittelin, että mieleni ei tehnyt enempää klementiinejä. Olivathan ne halvempia kuin ne olivat olleet jossain vaiheessa syksyllä, jolloin itsekseni kummastelin niiden edullisuutta. Kävellessäni leipäosastolle muistin euron. Vilkaisin ympärilleni ja totesin, että uusi valuutta taitaa nyt olla arkipäivää. Kaupantäti oli uudenvuodenpäivänä ehtinyt hintalaputtaa kaikki tuotteet uusiksi. Sätin mielessäni itseäni ja olin tyytyväinen siitä, ettei kukaan osannut lukea ajatuksiani. Olinhan unohtanut euron. Eivätkä ne klementiinitkään kahta markkaa kilolta maksaneet, vaan 11,89146 markkaa eli kaksi euroa.