Pesukone kärysi Huittissa
Palokunta sai sunnuntai-iltana hälytyksen Huittisissa Leppäojantielle, kun talossa tuntui savun käryä. Käryn lähteeksi paljastui pesukone.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Palokunta sai sunnuntai-iltana hälytyksen Huittisissa Leppäojantielle, kun talossa tuntui savun käryä. Käryn lähteeksi paljastui pesukone.
Huittisista kotoisin olevan kuvanveistäjä Eero Hiirosen veistoksen hankinta on kiertänyt kaupungin päätöksenteossa useamman vuoden. Asia on jälleen esillä kirjasto- ja kulttuurilautakunnassa.
Huittisissa Kirkonkyläntiellä omakotitalossa hellalle unohtunut muovinen leikkuulauta syttyi palamaan tiistaina iltapäivällä.
Sunnuntaina alkuiltapäivästä Huittisissa pelastuslaitos sai huolestuneelta sivulliselta ilmoituksen roskien polttamisesta.
Tänään lauantaina vietetään Poliisin päivää. Satakunnassa poliisilaitos esittelee toimintaansa Huittisten torilla, missä voi muun muassa tutustua poliisin mönkijään, veneeseen ja moottoripyörään.
Huittisten keskustassa jalankulkija loukkaantui torstaina aamulla, kun hän jäi henkilöauton töytäisemäksi.
Huittislaisen Terhi Palojoen lammaslauma joutui susien hyökkäyksen kohteeksi Alastarolla.
Tulessa oli puolisentoista hehtaaria sänkipeltoa. Palokunta sai pysäytettyä tulen etenemisen 20 metrin päähän rakennuksista.
Huittisissa valtatiellä 2 Mommolan Shellin liittymässä kaksi henkilöautoa kolaroi sunnuntaina iltapäivällä.
Huittislainen Hanski eli Hanne-Reetta Ojala voitti lauantaina Turussa Ponnahdus Pinnalle -laulukilpailun.
Katuvalojen sammuttamista hiljaisilla tieosuuksilla on kokeiltu muun muassa Huittisissa. ELY-keskus on saanut palautetta vähän ja se on ollut pääosin positiivista. Tievalaistuksen sammutuksilla tavoitellaan noin kuuden prosentin säästöä valaistuskustannuksista.
Huittisten kaupungin edustajat luovuttivat keskiviikkona Huittisissa kirjelmän edelleen luovutettavaksi liikenneministeri Merja Kyllöselle. Kirjelmä käsittelee kolmen maantien parantamista, ajokokeiden säilyttämistä ja toivetta elvytysrahasta korjausrakentamiseen.
Maanantai-iltana kokoontunut Huittisten kaupunginhallitus oli vähällä ottaa käsittelyynsä perusturvalautakunnan päätöksen terveyskeskuksen ilta- ja viikonloppupäivystyksen lopettamisesta. Hallitus päätti äänin 5-4 olla käyttämättä otto-oikeutta.
Seuraavassa kokouksessaan Huittisten kaupunginhallitus antaa lausunnon Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin suunnitelmasta, jonka mukaan Huittinen ei säilyisi ajokoepaikkakuntana. Esityksen mukaan Trafin tilastoinnissa on ilmiselvä virhe.
Huittisten kaupunginhallitus päätti äänin 5-4, ettei valtuuston kokouksia lähetetä nettitelevisiossa.
Painekyllästettyä puuta kuljettanut rekka vaurioitui tuntuvasti ulosajossa valtatiellä 2 Huittisissa.
Huittisissa Rekikoskentiellä tukkirekka kaatui keskiviikkona iltapäivällä.
Viikonlopun aikana Huittisista Raskalantieltä on varastettu sininen Ford Transit.
Vampulan Urheilijoita edustava Amanda Kotaja avasi Suomen mitalitilin vammaisurheilun MM-kilpailuissa. Hän kelasi 200 metrillä toiseksi. Mitali on Kotajalle aikuisten MM-kilpailuissa uran ensimmäinen.
Huittislainen Hanne-Reetta Ojala tavoitteli iskelmän Suomen mestaruutta.
Huittislainen Hanne-Reetta Ojala kilpailee torstai-iltana Suomi Iskelmän SM -laulukilpailun finaalissa.
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin määräysluonnoksessa Satakunnassa ehdotetaan ajokoepaikkakuntina säilytettävän Kokemäki, Pori ja Rauma. Listalta putoaisivat Huittinen ja Kankaanpää.
Levähdysalueelle pysäköity eläinkuljetusauton perävaunu herätti huolta Huittisissa. Asiat olivat kuitenkin kunnossa.
Myös lapset ja nuoret kilpailivat Seinäjoen Tangomarkkinoilla.
Raskalantiellä sijaitseva talo tuhoutui täysin.