Vammalan seurakuntatalosta jätettiin kaksi tarjousta
Asia on kirkkoneuvoston käsiteltävänä.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Asia on kirkkoneuvoston käsiteltävänä.
Kaupunginhallitus äänesti.
Kaupunki myy Teljän talon 23 700 eurolla.
Inventoinnissa muun muassa tarkistetaan rakennuksen olemassaolo ja osoite.
Kaupunki katsoo, että sillä on moraalinen vastuu.
Rakennuksen korjausvelka on merkittävä.
Uima- ja liikuntahallin rakentamisen tiellä.
Päätöksen teki kirkkoneuvosto.
Kaupungilla ei ole jatkokäyttöä massiiviselle rakennusmassalle.
Toiminta uusissa tiloissa alkaa viimeistään vuodenvaihteessa.
Rakennus käytössä viimeistään helmikuun loppuun mennessä.
Konsultti ja kartoittaja tekevät maastotarkastukset.
Tilat tulevat Oikeuspalveluviraston käyttöön.
Suljettu huutokauppamenettely ei herättänyt kiinnostusta.
Kaupat solmitaan kumppanuushankkeena.
Kaupunki haluaa kuulla mahdollisten yhteistyökumppaneiden kiinnostuksesta.
Toiminta siirretään muihin kiinteistöihin Sastamalassa, jos kauppa toteutuu.
Oireilua on esiintynyt runsaasti ja enenevästi.
Kaupungin tiloissa pyydetään välttämään voimakkaiden hajusteiden käyttöä.
Kunta myi korkeimman tarjouksen tehneelle.
Huutokaupassa on kaksi vaihetta.
Etuosto-oikeutta ei käytetä.
Kaupunki sai kolme tarjousta.
Nettihuutokaupan järjestelyt teknisessä lautakunnassa.