Martin Ylikännölle Tiedonjyvä
Maataloustoimittajat palkitsivat vampulalaisen sikafarmarin ja Sikayrittäjien puheenjohtaja Martin Ylikännön.
Vaihdamme palvelinpalveluiden tarjoajaa. Tämä on uusi palvelin.
Lähetä meille juttuvinkki tai menovinkki
Mainosta tehokkaasti ja edullisesti
Maataloustoimittajat palkitsivat vampulalaisen sikafarmarin ja Sikayrittäjien puheenjohtaja Martin Ylikännön.
Muutama vuosi sitten Tyrvään Sanomien päätoimittajana työskennellyt FM Toni Viljanmaa palaa kotikonnuilleen Pohjalaisen päätoimittajaksi.
Satakunnan Kansan vastaavaksi päätoimittajaksi on nimitetty lehden uutispäätoimittaja Olli-Pekka Behm.
Osa Alma Aluemedian maakuntalehtien verkkosisällöistä muuttuu asteittain maksullisiksi.
Alma Media kertoo, että Aamulehti siirtyy ensi vuoden huhtikuussa tabloidi-formaattiin. Yhtiö tavoittelee myös toiminnallisia etuja aluelehtiensä kesken.
Tyrvään Sanomien uudeksi päätoimittajaksi on valittu Hannu Virtanen. Hän siirtyy tehtävään Alueviestin uutispäällikkön paikalta.
Sastamalassa, Huittisissa ja Punkalaitumella on alkanut ilmestyä uusi ilmaisjakelulehti SHOP.
Yleisradio julkaisee maanantaina televisio- ja radiouutisten uuden ilmeen. Samalla alueelliset uutiset saavat toisen lähetyksen.
Tyrvään Sanomat saa keväällä uuden päätoimittajan, kun Minna Ala-Heikkilä siirtyy ainoastaan Nokian Uutisten päätoimittajaksi.
Helsingin Sanomien siirtyminen tabloidiin herätti alkuvuodesta vilkasta keskustelua - aivan kuin kyse olisi ollut jostakin poikkeuksellisesta asiasta.
Alma-Manun painossa Tampereella syttyi tulipalo maanantai-iltana. Painossa painetaan muun muassa Aamulehteä ja Satakunnan Kansaa. Lehdet ilmestyvät tiistaina normaalisti.
Tyrvään Sanomien uutistuottaja Mari Tuohiniemi on valittu Jämsän Seudun ja Vekkarin päätoimittajaksi.
Paikallislehdet palkitsivat yhteistyökumppaneitaan.
Paikallislehtikilpailun tuomaristo antoi Tyrvään Sanomille tunnustusta muun muassa kiinnostavasta etusivusta.
Tamperelainen Radio Musa on nimetty vuoden parhaaksi radioksi.
Radio Nova on ottanut käyttöön uuden taajuuden Kokemäellä.
Iskelmä Satakunnan lähetys oli keskiviikkona iltapäivällä poikki parin tunnin ajan.
Tamperelaisen Radio 957:n lähetys päättyi juhannusviikonloppuun. Tänään maanantaina kanavan taajuuksilla aloitti Radio City Tampere.
Suomen ensimmäisiin paikallisradioihin kuuluvasta Radio 957:sta tulee Radio City Tampere. Jatkossa valtaosa kanavan ohjelmasta tuotetaan Helsingistä.
Turun Sanomien Huittisten aluetoimittaja Erja Hyytiäisen juttu on voittanut EU:n kansallisen journalismikilpailun.
Radio Musan soittamasta musiikista suuri osa on vinyylilevyiltä.
Iskelmä Sastamala aloittaa Radio Mantan taajuuksilla tänään keskiviikkona 28. joulukuuta kello 12.
Iskelmä Sastamala aloittaa virallisesti ensi vuoden alussa, mutta Iskelmän lähetykset käynnistyvät Radio Mantan taajuuksilla jo keskiviikkona 28. joulukuuta kello 12.
Tilaajamaksujen arvonlisäverotus kismittää tilattavia paikallislehtiä siinä määrin, että Antti-patsaskin jää jakamatta.
Sanomalehtien Liiton järjestämässä paikallislehtikilpailussa Tyrvään Sanomat, Lauttakylä ja Nokian Uutiset saivat kunniamaininnan.