Maanantai 7.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Uutiset

Nosto, yleinen

Satakunnan ammattikorkeakoulu esillä huippuyksiköksi

Korkeakoulujen arviointineuvosto esittää neljän ammattikorkeakoulujen aluekehitysvaikutuksen huippuyksikön valintaa tälle vuodelle. Arviointineuvosto luovutti esityksensä opetusministeri Maija Raskille tiistaina. Huippuyksiköksi jätti hakemuksen kaikkiaan 24 ammattikorkeakoulua. Arviointineuvoston esityksen mukaan aluekehitysvaikutuksen huippuyksikköjä olisivat Satakunnan, Hämeen, Kemi-Tornion ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulut. Esitystä käytetään tämän vuoden tuloksellisuusmäärärahajaon yhtenä perusteena. Satakunnan ammattikorkeakoululla on toimintaa muun muassa Huittisissa.

Nosto, yleinen

Vanhan kirjallisuuden päiville 100 000 markkaa

Opetusministeriö on myöntänyt tukea 105 valtakunnallisen kulttuuritapahtuman järjestämiseen. Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry sai ensi kesän Vanhan kirjallisuuden päivien järjestämiseen 100 000 markkaa. Vanhan kirjallisuuden päivät kokoavat kirjallisuuden ystäviä Sylvään koululle Vammalaan 29.-30. kesäkuuta. Tapahtumassa on kirjamyynnin lisäksi esillä useita näyttelyitä. Ensi kesän Vanhan kirjallisuuden päivät avaa valiokuntaneuvos Pentti Arajärvi. Lähiseudulta opetusministeriöltä saivat tukea myös Ikaalisissa järjestettävät Sata-Häme Soi -juhlat (300 000 markkaa) ja Harjavallassa pidettävä Vasket Vallassa -puhallinmusiikkitapahtuma (20 000 markkaa). Yhteensä rahaa oli jaossa 17,5 miljoonaa markkaa.

Nosto, yleinen

Vanhan kirjallisuuden päiviltä radioidaan runoja

Radio Ylen Ykkönen lähettää Vammalan Vanhan kirjallisuuden päiviltä perjantaina 29. kesäkuuta Tämän runon haluaisin kuulla -ohjelman. Lähetyksessä lausutaan yleisön toivomia Elina Vaaran ja Katri Valan runoja. Ohjelman toimittavat Satu Koskimies ja Juha Virkkunen.

Nosto, yleinen

Konkurssikypsät lihat saatiin takaisin

Huittisten Lihapojat Oy joutui murron kohteeksi perjantaiyönä. Kaksi keski-ikäistä miestä saivat saaliiksi sadan kilon lihatuotteet ja suklaapatukoita, mutta yleisövihjeiden avustuksella tekijät saatiin kiinni sunnuntaina. Huittisten Lihapojat Oy jätti viime viikon torstaina konkurssihakemuksen.

Nosto, yleinen

Valtion virastojen asiointipalvelujen määrä verkossa kasvaa

Valtion virastojen netissä tarjoamien sähköisten asiointipalvelujen määrä lisääntyy. Kasvu on ollut tasaista, mutta nyt vauhti on kiihtymässä. Virastoilla on tälle vuodelle 78 erilaista sähköisiä asiointipalveluja koskevaa hanketta. Asiointipalveluja virastoilla on jo nyt yli 80 kappaletta 34 virastolla. Lisäksi oma internet-palvelu on jo 96 prosentilla virastoista ja sähköisiä lomakkeita tarjoaa 84 virastoa. Tiedot perustuvat valtiovarainministeriön maalis-huhtikuussa tekemään kyselyyn valtion tietohallinnosta vuonna 2000. Kyselyyn vastasi 131 viranomaista.

Nosto, yleinen

Aikuiskoulutuksessa runsaat 1,7 miljoonaa henkilöä

Viime vuonna aikuiskoulutukseen osallistui yli puolet 18-64-vuotiaasta väestöstä eli runsaat 1,7 miljoonaa henkilöä. Vuodesta 1995 aikuiskoulutukseen osallistuminen lisääntyi viisi ja vuodesta 1980 yli 20 prosenttiyksikköä. Tiedot käyvät ilmi Tilastokeskuksen aikuiskoulutustutkimuksesta, jota varten haastateltiin vuoden 2000 helmi-kesäkuussa 3 400 iältään 18-64-vuotiasta henkilöä.

Nosto, yleinen

Helluntaiseurakunnan nuoret netissä

Vammalan helluntaiseurakunnan nuoret ovat avanneet internet-kotisivun. Tyylikäs ja monipuolinen kokonaisuus sisältää muun muassa tietoa tapahtumista, valokuvia ja sanomalehtimäisen leikekirjan. Sivulta selviää myös, että alle 20-vuotias helluntailainen eli hellari "syö vuodessa noin kottikärryllisen" kebablihaa. Kotisivun teksteistä vastaa pääosin Matti Kankaanniemi. Kuvat ja piirustukset ovat puolestaan saitin ylläpidosta huolehtivan Markus Vainiomäen käsialaa. Kotisivun ideanikkarina toimii Lari Hiirijoki. Helluntaiseurakunnan nuorten kotisivu löytyy osoitteesta http://www.go.to/nuoret.

Nosto, yleinen

Mankeli liikkeelle

Satakunnan haastepyöräily käynnistyi tuttuun tapaan vapunpäivänä. Tempaus kestää juhannukseen. Äetsässä kirjauspisteet sijaitsevat Kiikan torilla, Nevontien risteyksessä, Ritalassa, Honkolassa, Kauppakulmalla, Kiviniemessä ja Kämmäkässä. Kirjaukseen oikeuttaa 10 kilometrin matka. Päivässä voi urakoida useammankin suorituksen. Tänä vuonna haastepyöräilyyn voi ensimmäistä kertaa osallistua myös rullaluistellen. Kirjauksia tehneiden kesken arvotaan palkintoja. Osallistujat voivat myös suorittaa Mestaripyöräilijän tai Mestarirullaluistelijan tittelin.

Nosto, yleinen

Vuonna 2020 äetsäläisiä reilut 4 000

Äetsän väkiluvun lasku on jatkunut tasaisena jo vuosia. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2020 kunnassa on reilut 4 000 asukasta. Viime vuoden lopussa äetsäläisiä oli 5 004. Vuonna 2005 Tilastokeskus ennustaa kunnassa olevan 4 750 asukasta. Vuonna 2020 äetsäläisiä arvioidaan olevan 4 196. Palveluverkosto supistunee ennemmin tai myöhemmin Väkiluvun vähenemisen vaikutukset näkynevät selvimmin palvelutasossa. Tulevaisuudessa nykyisen kaltaisen palveluverkoston ylläpitäminen ei Äetsässä liene mahdollista.

Nosto, yleinen

Suomen Autokatsastus Oy ja If Vakuutus yhteistyöhön

Suomen Autokatsastus Oy alkaa myydä katsastusasemillaan If Vahinkovakuutuksen auto- ja liikennevakuutuksia. "Uskomme, että palvelulle on kysyntää, sillä jo nyt olemme suurin vakuutusyhtiöiden ulkopuolinen auto- ja liikennevakuutusten välittäjä", kertoo Suomen Autokatsastus Oy:n markkinointijohtaja Petri Kalmi. Yhtiöllä on 123 katsastusasemaa, joista yksi Vammalassa.

Nosto, yleinen

Äetsästä taskukoossa

Äetsän taskukokoinen tietopaketti on uusittu. "Tietoa taskukoossa" -nimellä julkaistu tiivis tietopaketti tarjoaa ajankohtaistetut tiedot Äetsän kunnasta. Pankkikortin kokoinen lehtinen kertoo mm. Äetsän tarjoamista vapaa-ajan viihdykepaikoista, kunnallistaloudesta sekä tilastotietoa vesi- ja viemärilaitoksen toiminnasta ja liikenneväylistä. Lehtisessä on myös tahatonta huumoria. "Tutustumiskohteita ja matkailupalveluja" -otsakkeen alta löytyy Sarkia-museon, Perinnepatsaan ja Anneli Keinosen ateljeen lisäksi myös paikallinen juottola, Myllytupa. Uunituoretta tietopakettia voi kysellä kunnantalon neuvonnasta tai kirjastoista.

Nosto, yleinen

Veteraanipäivän juhlaa vietettiin Kiikan seurakuntatalolla

Äetsän kunnan veteraanipäivän juhla kokosi tänään perjantaina väkeä Kiikan seurakuntatalolle. Paikalla oli pitkälti toista sataa sotiemme veteraania ja omaista. Juhlaan Äetsän kunnan tervehdyksen toi kunnanhallituksen puheenjohtaja Pauli Pietilä. Juhlapuheen piti ekonomi Aulis Peltonen ja rintamanaisen puheenvuoron esitti Hellikki Uusheimo. Ohjelmassa oli myös musiikkia ja runonlausuntaa.

Nosto, yleinen

Huittisten Lihapojat Oy konkurssiin

Huittisten Lihapojat Oy on haettu konkurssiin. Lähes 200 henkilöä työllistävä yritys on Huittisten suurimpia työnantajia. Konkurssipesän lukuun Huittisten Lihapojat Oy:n toiminta jatkunee normaalisti parin viikon ajan.

Nosto, yleinen

Paikallisten nettipalvelujen yksinäinen vaellus

Internetin yleistyttyä verkkoon on alkanut tihkua hiljalleen myös paikallista, ajankohtaista tietoa. Monilla lehdillä on jo kotisivut. Parhailla saiteilla on pelkän tilausmahdollisuuden lisäksi toimituksellista sisältöä. Lehtien kotisivujen kanssa kilpailevat portaalit, pelkästään netissä ilmestyvät tietopaketit. Äetsän seudun paikallisuutiset verkkoon vei ensimmäiseksi Sopuli vuoden 1998 kesäkuussa. Lauttakylä-lehti aloitti hieman myöhemmin uutisten julkaisemisen myös netissä, mutta vetäytyi kuitenkin. Tyrvään Sanomat ei ole omalla verkkosivullaan tarjonnut varsinaista toimituksellista materiaalia. Erikoisartikkelien julkaisua verkossa lehti kokeili jonkin aikaa. Tuorein paikallisuutisten tarjoaja alueellamme on Vammalanseutu.net. Hiljalleen aloitelleen portaalin palveluihin kuuluvat myös esimerkiksi verkkokauppa, puhelinluettelo, kes- kustelupalstat, Vammalan Erottajan aukiota kuvaava nettikamera ja säätiedot. Paikallisuutiset Vammalanseutu.netiin toimittaa Alueviesti. Julkisuudessa esitettyjen arvioiden mukaan Vammalan seudulla on nettiyhteys 3 000 kotitaloudella. Niinpä alueellamme verkkoon pääsee olohuoneestaan noin 10 000 henkilöä. Kaikenkaikkiaan netin käyttäjiä lienee enemmän, kun mukaan lasketaan työpaikoilla ja kouluissa tapahtuva surffailu. Kuitenkin 10 000-20 000 surffailijan määrä on melko vähäinen. Leiviksi ei paikallisella nettipalvelulla varmastikaan voi lyödä. Vammalanseutu.net ei julkaise kävijämääristään minkäänlaista tietoa. Myöskään Sopuli.netissä ei ole julkista laskuria. Tilastointiohjelman tietoihin perustuva keskimääräinen kävijämäärä sivuillamme kuitenkin kerrotaan. Sopuli.netissä pistäytyy päivittäin 50-100 surffailijaa. Huippupäivä on perjan tai, jolloin palvelumme viikottainen pääpäivitys tehdään. Paikallisten uutispalvelujen lisäksi Äetsässä ovat myös IT-alan tapahtumia seuraavan Webmaailman juuret. Kokonaisuuden perusti viime vuonna silloin Kiikassa asunut

Nosto, yleinen

Veteraanipäivä perjantaina

Perjantaina vietetään valtakunnallista veteraanipäivää. Vammalassa sotakonkareiden päivä käynnistyy kunniakäynnillä sankarihaudalla ja seppeleen laskulla klo 11.15. Juhla jatkuu Vammalan seurakuntatalolla kahdeltatoista, missä on tarjolla musiikkia ja juhlapuheita. Juhlan juontaa Veli-Matti Tapio. Päivän päätteeksi hörpitään kupponen kahvia.

Nosto, yleinen

Vanha kirjallisuus vetää Vammalaan

Jälleen ensi kesänä Vammalassa vietetään Vanhan kirjallisuuden päiviä. Tapahtuman teemana tänä vuonna ovat Tulenkantajat. Kirjallisuuden ystävät kohtaavat Sylvään koululla 29.-30. kesäkuuta. Vanhan kirjallisuuden päivillä on esillä neljä näyttelyä. "Ex librikset tulenkantajien mukana" on koottu Heikki Kiljanderin kokoelmista. "Tuttu ja tuntematon Waltari" puolestaan esittelee suosikkikirjailijan. Mika Waltari -seuran järjestämä näyttely on koottu Eero Vartion kokoelmista. Bibliofiilien Seura ry:n kaksi näyttelyä ovat "Inkkari ja prinsessa" sekä "Tulenkantajien esipainoksia". Vammalan vanhan kirjallisuuden päivien takana on Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry. Yhdistys on perustettu Vammalassa 8. joulukuuta vuonna 1986. Suomen vanhan kirjallisuuden päivät ry:n hallituksen puheenjohtaja on professori Juhani Lokki. Muut hallituksen jäsenet ovat varapuheenjohtajana toimiva sosiaalineuvos Rauno Laitinen, kirjailija Jorma Krannila, vuorineuvos Tauno Matomäki, erityisopettaja Timo Roos, kirjakauppias Anssi Arohonka ja toiminnanjohtaja Ilpo Tiitinen, joka on yhdistyksen sihteeri.

Nosto, yleinen

Kirjakauppa 110 vuotta

Tyrvään Kirjakauppa Oy täyttää tänä vuonna 110 vuotta. Syntymäpäiviä Marttilankatu 18:ssa sijaitseva kirjakauppa juhlistaa tarjoamalla kakkukahvit nyt keskiviikkona. 110-vuotista taivalta juhlistetaan myös Kirjakellari -palvelulla, joka avataan osoitteeseen http://www.kirjakellari.com "muutaman viikon sisällä". Kirjakauppa osallistuu myös Vanhan kirjallisuuden päiville, jotka järjestetään kesäkuussa.

Nosto, yleinen

Äetsän huumetilanteen selvittäminen edennee

Tiistaina kokoontuvan kunnanhallituksen esityslistalla on muun muassa Äetsän vasemmistoliiton tammikuussa jättämä valtuustoaloite kunnan huumetilanteen selvittämisestä. Kunnanhallitus päättää kokouksessaan huumeongelman ehkäisyyn keskittyvän työryhmän perustamisesta, työryhmän kokoonpanosta ja A-klinikkasäätiön Nuorten talo -projektiin liittymisestä.

Nosto, yleinen

Tubb ja Fields opettavat mestarikurssilla

Sastamala Gregoriana soi Vammalassa 22.-28. heinäkuuta. Vanhan musiikin päivien ohjelmaan kuuluu aikaisemmilta muun muassa mestarikurssi, jonka opettajina toimivat sopraano Evelyn Tubb ja luuttutaiteilija Michael Fields Englannista. Kuudennen kerran järjestettävän Sastamala Gregorianan konserttipaikka on tuttuun tapaan Sastamalan kirkko.

Nosto, yleinen

Lehmät lypsivät viime vuonna ennätysmäärän maitoa

Tuotostarkkailun tulosten mukaan lehmäkohtainen maitomäärä vuonna 2000 oli 7 775 kiloa. Lukema on uusi ennätys. Edelliseen vuoteen lisäystä on 331 kiloa. Suurin lehmien keskituotos oli Turun saaristossa, jossa lehmät lypsävät keskimäärin 8 373 kiloa vuodessa. Pirkanmaan runsaslypsyisin lehmä herutti 8 038 kiloa maitoa. Viime vuonna eniten lehmiä oli Etelä-Pohjanmaan Maaseutukeskuksen alueella. Karjojen määrä laski eniten Satakunnassa, Kymenlaaksossa ja Kainuussa.

Nosto, yleinen

Kaunista laulua Huittisissa

Syyskuun loppupuolella Huittisissa järjestetään Kaunista laulua 3. -konsertti. Illan aikana esiintyvät sopraano Soile Isokoski ja baritoni Gabriel Suovanen. Heitä säestävät pianolla Marita Viitasalo ja Gustav Djupsjöbacka. Soile Isokoski on saanut tänä vuonna Suomen Kulttuurirahaston kunniapalkinnon. Gabriel Suovasen ansioihin kuuluvat viimevuotinen Karita Mattila -palkinto ja Stadion-säätiön palkinto. Konsertin järjestelyistä vastaa taiteilija Markku Piri. Taidenautinnon jälkeen Pirin isännöimässä Kulttuurikeskus Wanhassa Pappilassa herkutellaan upeissa pidoissa. Ennen konserttia kulttuurikeskuksessa voi pistäytyä juhlalounaalla. Ruokakarkeloiden keittiömestarina vierailee Maija Silvennoinen.

Nosto, yleinen

Auringon hyppelehtimisestä ennustettiin säätä

Vanhan uskomuksen mukaan aurinko tanssii noustessaan pääsiäisaamuna. Usein entisaikoina kivuttiinkin seuraamaan tulipallon riemuitsemista korkeille paikoille, kuten kallioille. Pääsiäisaamun tanssista ennustettiin tulevan kesän säätä. Jos aurinko nousi selkeälle taivaalle, odotettiin poutaista suviaikaa. Pilvisyys puolestaan lupasi epävakaata kesää.

Nosto, yleinen

MTK katsoo metsänomistajaa harhautetun

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton mukaan metsänomistajaa on harhautettu, jos metsäkeskuksiin sovelletaan maa- ja metsätalousministeriön kaavailemaa uutta tulkintaa metsäkeskusten julkisuudesta. Uusi julkisuuskäytäntö merkitsisi muun muassa sitä, että metsäkeskusten laatimat alueelliset metsäsuunnitelmatiedot tulisivat kaikkien saatavilla oleviksi julkisiksi asiakirjoiksi. Metsäkeskusten edistämistoiminta ei ole MTK:n näkemykseen mukaan julkisen vallan käyttöä, eivätkä siltä osin myöskään metsäkeskusten hallussa olevat yksityisten metsänomistajien tiedot ole julkisia.

Nosto, yleinen

Entisaikoina trulleja peloteltiin kokoilla

Vanha kansa piti pitkäperjantain ja lankalauantain iltoja vuoden pahaenteisimpinä. Noidat ja trullit olivat silloin liikkeellä. Erityisen varuillaan oltiin maatiloilla, sillä luudalla liihottelijat tekivät mielellään kepposia karjalle. Pahojen voimien jylläämistä yritettiin hillitä muun muassa polttamalla pääsiäisvalkeita. Sittemmin kokkojen käryttely on muuttunut huviksi. Pääsiäisvalkeiden perinne elää edelleen vahvana erityisesti Pohjanmaalla.

Nosto, yleinen

Vammalan seudun huumetilanne huolestuttaa – Poliisi kirjannut alkuvuonna 12 rikosilmoitusta

Äetsän seudun valitettavaa huumetilannetta on päivitelty kahvipöydissä ja lehtien palstoilla jo pitkään. Tilastojen anti huolestuttaa vielä enemmän. Vammalan poliisi on kirjannut alkuvuonna toistakymmentä huumausaineisiin liittyvää rikosilmoitusta. Huumausainerikosten määrä on seudullamme lisääntynyt räjähdysmäisesti. Vuonna 1997 Vammalan kihlakunnan alueella kirjattiin yhdeksän rikosilmoitusta ja 24 vuonna 1998. Seuraavana vuonna merkintöjä tehtiin 40. Vuonna 2000 huumausainerikoksia alueellamme kirjattiin 155. Luvulla jäävät lähiseudun kihlakunnista taakse esimerkiksi Kokemäki ja Rauma. Alkuvuoden rikosilmoitusluvut ovat karua luettavaa. Tammikuun 1. päivän ja maaliskuun 13. päivän välisenä aikana Vammalan poliisille on tehty 12 huumausaineisiin liittyvää rikosilmoitusta. Koko viime vuonna ilmoituksia tehtiin kolme.

Page 1173 of 1176 1 1 172 1 173 1 174 1 176