Fisurannan Fiske

Hupsista vaan, vilahti uusivuosikin ohi. Meitä oli täällä Fisurannassa minun ja Teresan lisäksi siis Nti sekä hänen uusi miesystävänsä Jukka-Pekka. Vieraamme lähtivät uudenvuodenpäivänä. Teresa tiskasi keittiössä. Yllättäen kuulin astian särkyvän lattialle. "Hitto vie!" karjui rakas vaimoni. "Se on... voi, voi... Fiske-kulta, mä en kestä enää", hän jatkoi. Ai miksikö Teresa pillastui? Häpeän, mutta nostan käteni pystyyn. Taidan olla syyllinen. Joulun jälkeen nimittäin meille alkoi soitella entinen naisystäväni Birgitta. Onneksi vastasin, kun hän rimputti ensimmäisen kerran. Seuraavillakin soitoilla ehdin aina nostamaan luurin ennen Teresaa ja väitin kivenkovaan, että siellä on joku lehtimyyjä. Kun kahdettakymmenettäseitsemättä kertaa kahden päivän sisään väitin kaupustelijan soitelleen, ei vaimoni enää uskonut. Aina puhelun aikana Birgitta muuten henkäisi: "mä olen rotunainen, kenties erilainen". Ehkä arvaattekin, että lievä riita minulle ja Teresalle syntyi. Päädyimme kuitenkin Nti:n ja Jukka-Pekan vuoksi esittämään onnellista avioparia vielä uuteenvuoteen. Mutta nyt niin sanotusti tulisia hiiliä taskuissa.

Huh, huh. Kinkkua on tullut syötyä ahkerasti. Samoin laatikoita. Tapaninpäivänä meillä Fisurannassa soi ovikello. Ovella seisoi Ruotsissa asuva siskoni Nti. Mutta hän ei ollut yksin. Nti on tunnetusti vanhapiika. Hassu sattuma, onhan hänen nimensäkin neidin lyhennys. Irtosuhteita, sellaisia vannaitständejä on Nti:lläkin kyllä riittänyt. Ja taas taisi olla yksi mukana. Nti:n vieressä seisova hahmo nimittäin osoittautui Jukka-Pekaksi. Tuttavallisemmin Jupe. Nti ja miesystävä siis tulivat joulun välipäiviksi Fisurantaan. Jukka-Pekasta alkoi hetki hetkeltä selvitä yhä enemmän. Hänellä oli muutamia tapoja. Ensinnäkin Jukka-Pekka piti aina eriparia olevia sukkia jalassaan. Toiseksi hän aloitti lähes jokaisen lauseen sanomalla "tiätsäkuulemitäetsitämä-vaanet". Kolmanneksi hän lauloi Nti:lle joka ilta kovaa ja korkealta Rekkamiehen. Ajoittain hänen äänensä kohosi falsettiin. Parina ehtoona naapuristakin soitettiin ja pyydettiin olemaan vähän hiljempaa tai vaihtamaan kappaletta.

Fisurannassa sataa hiljalleen lunta. Lämpömittari näyttää pakkasasteita. Joulusta taitaa sittenkin tulla valkoinen. Teresa leipoo keittiössä pipareita. Meillä on oikein sellainen vanha, hyvä puuhella. Sillä puolisoni mielellään paistaa kaikki hieman tärkeämmät leivonnaiset. Kuten juuri kaikki jouluiset herkut. Istun keinutuolissa ja ratkon ristisanatehtävää. Nurkat hohtavat puhtauttaan. Joulukoristeita on siellä täällä. Pihalla tulijaa on vastassa ulkokynttilöiden sarja.

Teimme taas Teresan kanssa jouluvalmisteluja. Jos ette kerro hänelle, voin ihan meidän kesken mainita, että tämä kuusijuhlan odottaminen on meillä mennyt taas vähän överiksi. Teresa on jopa laatinut kolmivuorotyölistan. Meillä siis paistetaan pipareita ja siivoillaan nurkkia ympäri vuorokauden. Ja kolmen vuoron tekeminen kahden ihmisen voimin on aika raskasta. Tässä eräänä päivänä ovikello soi juuri, kun olin juuri leipomassa kolmattakymmenettä pullapitkoa. Menin avaamaan. Oven takana seisoi tonttu. Punanuttu asteli sisään sen kummempia juttelematta. Olohuoneessa tonttu huusi myös vuorovapaata viettäneen Teresan paikalle. Puolisoni saavuttua vieras laittoi levyn soittimeen. Hetken kuluttua Macarenan sävelet kaikuivat talossa. Tonttu ryhtyi näyttämään askelia ja seurasimme Teresan kanssa perässä.

Teimme Teresan kanssa joulukoristeinventaariota. Koko olohuoneen lattia oli täynnä paperitonttuja, ulkovalosarjoja ja mitä erilaisimpia kimaltavia esineitä. Minä päivittelin sotkua, mutta puolisoni touhusi kuten aina. Yllättäen Teresa pyysi minua hakemaan joulukuusenjalan vintiltä. Sekin kuulemma pitäisi tarkistaa. Lähdin heti kipuamaan ullakolle, koska tiesin, että se olisi viisainta. Muuten Teresa alkaisi valittaa. Ja silloin ei olisi enää kenelläkään mukavaa. Heti vintin oviaukosta sisään päästyäni kuului jostakin puhetta. Lähestyin ääntä varovasti. Puhe kuului erään pahvilaatikon takaa. Kurkistin varovasti lootan yli ja näin läjän papereita. Samalla löysin myös joulukuusenjalan, joka totesi: "Uutisista, hyvää iltaa!" Yritin vaivihkaa ehdotella joulukuusenjalalle, että se lähtisi kanssani alakertaan. "Ehkä uutisten jälkeen. Työt pitää ensin hoitaa", joulukuusenjalka vastasi.

Teresa ja minä siemailimme aamukahvia keittiössä. Puhelin soi. Minä: Fisurannassa Fiske puhelimessa. Soittaja: Ai missä? Minä: Fisurannassa. Soittaja: Miksi? Minä: Jaa mitä? Että miksikö? Siksi, kun vaan on. Kenen kanssa muuten puhu? Soittaja: Minun. Minä: Olipa paljon kertova kommentti. Soittaja: Äläpäs nyt heittäydy töykeäksi. Minä: Minäkö muka töykeä! Älä kuule itse rupea. Soittaja: Nyt en enää pidä äänensävystäsi. Pyydän, ettet enää soittelisi tänne. Kliks. Soittaja katkaisi puhelun. Jäin hölmistyneenä seisomaan luuri kourassa. "Kuka siellä soitti?" Teresa kyseli keittiöstä.

"Tule nyt, ettemme myöhästy!" huutelin Teresalle kuistin edustalta. Olimme lähdössä parisuhdeterapeutti Mursun vastaanotolle. Liittomme oli kriisissä. Terapeutin vastaanotto on läheisen kaupungin keskustassa. Matka kesti tovin. Saavuttuamme vastaanotolle istuimme hetkisen odotushuoneen sohvalla. Olimme seitsemän minuuttia etuajassa. Hetken odottelun jälkeen vastaanottoavustaja ohjasi meidät parisuhdeterapeutti Mursun huoneeseen. "Päivää!" Mursu tokaisi. Vastasimme kohteliaasti ja noudatimme pyyntöä käydä istumaan. "Jospa aloittaisimme ihan tästä?" Mursu mutisi hiljaa Katsahdimme Teresan kanssa toisiimme. "Sanokaa muu. Muu! Muu!" terapeutti maanitteli. Toistelimme Teresan kanssa Mursun ohjeiden mukaisesti. Terapeutti käski meidän matkia myös hevosta ja kanoja. Välillä otettiin kädet mukaan. Mursun teoria oli, että parisuhteemme ilmapiiri vapautuu, kun uskallamme itsekin vapautua. Kotitehtäväksi saimme porsaan matkimisen.

Olen varmasti kertonut useasti siskostani Nti:stä. Hän soitti kotoaan Ruotsista minulle tässä eräänä päivänä. Silloin tuli mieleeni opetus, jonka Nti kerran lausui minulle. Se kuului seuraavasti: Kun parisuhde rassaamaan alkaa, älä Fiske-kulta hypi tasajalkaa. Istu, rauhoitu, hengitä syvään hetki, silloin aukeaa vaikeakin paketti. Tästä on hieman hankala kirjoittaa, mutta kerronpa kuitenkin. Teresalla ja minulla ei ole viime aikoina mennyt kovin hyvin. Olemme varanneet ajan parisuhdeterapeutti Mursulta. Ensi viikolla kerron, mitä vastaanotolla tapahtui.

Meillä Teresan kanssa on tainnut tämä parisuhteen hoitaminen jäädä vähän turhan vähälle. On ollut kaikenlaisia kiireitä kummallakin. Ja tuo Teresa varsinkin on sellainen viipperä, ettei jaksa pysyä hetkeäkään paikoillaan. Puhuimme eräänä iltana oikein vakavasti suhteestamme. Istuimme naamat peruslukemilla ja pohdimme, miksemme voi vain olla ja nauttia toistemme seurasta. Nyt kun siihen kerrankin olisi aikaa. Kumpikaan meistä ei enää ole ollut työelämässä mukana. Kun olimme töissä, puhuimme melkein joka ilta, miten ihanaa olisi vain olla. No, sellaista se kai aina on tämä tallaaminen. Ettei oikein uskalla elää tässä hetkessä. Mutta nyt päätimme yrittää.

Olenko koskaan kertonut Roosasta? Ei, enpä ole tainnut. Niin, Roosa oli minun nuoruudenihastukseni. Häneen lankesin kauan ennen Teresaa. Tässä eräänä päivänä koin suuren yllätyksen. Teresa oli lähtenyt jo aikaisin kaupungille ja minä olin keittiössä aamukahvilla. Juuri, kun otin kolmatta sumppihörppyä, ovikello soi. Menin avaamaan. Ovella seisoi nainen aurinkolaseissaan. "Hei!" hän tokaisi viehkolla äänellä. Nainen nosti aurinkolasit nenältään ja samalla tunnistin hänet Roosaksi. Nuoruudenihastukseni tarttui käteeni ja raahasi minut olohuoneeseen. Hän asetti levysoittimeen Letkiksen, yhteisen kappaleemme vuosia takaa. "Ja jonoon!" Roosa huusi. Eihän siinä auttanut muu kuin totella. Kotiin tultuaan Teresa hieman hieman ihmetteli, kun tanssin ex-tyttöystäväni kanssa letkajenkkaa. Oli siinä selittelemistä.

Vaatehuoneesta kävelimme keittiöön. Teresa oli lykännyt minulle mustan puvun päälle. Itse hän oli pukeutunut siniseen jakkuasuun. Keittiöstä Teresa kaappasi mukaansa pari tuoremehulla täytettyä lasia. Matka jatkui edelleen olohuoneeseen, missä totesin rakkaan puolisoni mielikuvituksen kieppuvan täydellä teholla. "Olen Steppanii Vorrester! Mitä kuuluu Eerikki?" hän totesi ja katsoi suoraan minuun. Minä vilkaisin taakseni, koska kuvittelin jonkun seisovan siellä. Tai oikeastaan toivoin. "Noh, mites tässä. Hyvin kai pyyhkii", vastasin hämilläni. Keskustelimme olohuoneessa monta tuntia. Yllättäen Teresa kuitenkin määräsi minut vaihtamaan arkipukineet päälle. Itsekin hän ripusti jakkuasunsa vaatehuoneen henkariin. Kiire kuitenkin oli, sillä Kauniit ja rohkeat oli juuri alkamassa.

Olimme Teresan kanssa puutarhatöissä eräänä päivänä. Minä haravoin lehtiä ja rakas puolisoni muokkasi kukkapenkkiä talvikuntoon. Olisin itse tietenkin tarttunut mielelläni lapion varteen, mutta Teresan tuntien varmaankin tiedätte, että hän oli puutarhasta hyvin tarkka. Kukkapenkkien kunnostamien oli hänen töitään. Yllättäen Teresa nousi seisomaan. Hänen silmissään oli tyhjä katse. "Haluan olla erikoinen", hän totesi. "Erikoinen?" Minä kysyin. "Niin erikoisen, erikoinen? erikoinen", Teresa jatkoi. "Sellainen kuin Steppanii Vorrester". "Vai niin", tokaisin vastaukseksi. Siinä samassa Teresa tarttui käteeni ja lähti harppomaan sisälle taloon. Päädyimme vaatehuoneeseen, jossa Teresa valitsi meille sopivat vaatteet.

Teresan kanssa saimme eräänä päivänä seurata mielenkiintoista spektaakkelia. Istuimme keittiön pöydän ääressä siemailemassa kahvia, kun takapihalta alkoi kuulua kova meteli. Kävelimme molemmat olohuoneeseen ja katsoimme ikkunasta ulos. Takapihalla seisoi Tumma nainen. "Kerrot mehiläisten puuhista vaan, kuinka kukkaset maan, ne saa hullaantumaan, pikku suukkosillaan", täti hoilotti. Laulu jatkui. Yllättäen takapihallemme saapui myös Aikuinen nainen. "Sillä voimaa itsestäni löysin, jotakin siitä sulta sain", alkoi paikalle saapunut täti laulaa. Kummatkin naiset hoilottivat takapihallamme myöhään iltaan. Lopulta, hieman ennen kello kymmenen uutislähetystä tädit paiskasivat kättä ja poistuivat paikalta. Ihmettelimme tapausta Teresan kanssa. Emme kuitenkaan keksineet sille luonnollista selitystä.

Kaunis syyspäivä oli alkamassa. Järven rannat olivat juuri vapautumassa sumusta, kun kävelimme Teresan kanssa kohti kylän keskustaa. Aurinko lämmitti hieman. Sumu hälveni, kun lähestyimme Niemisen kauppaa. Pysähdyimme hetkeksi puodin edustalle juttelemaan kauppiaan kanssa. Herra Nieminen oli puhelias ja leppoisa kaveri. Oikein vanhan ajan kyläkauppias. Jatkoimme matkaa. Yllättäen näimme tien toisella puolella juoksevan tomaatin ja banaanin, joiden perässä kirmasi siviiliasuinen poliisi. Ai mistäkö tiesimme, että viimeisenä tullut oli siviiliasuinen poliisi? Siitä, että mies kertoi olevansa siviiliasuinen poliisi. Kävelimme Teresan kanssa ja loimme toisiimme ihmettelevät katseet.

Niin. Luimme Teresan kanssa Sopulia viime viikolla ja silmiimme sattui "Se päivä" -otsikoitu Kolumni. Tekstissä kerrottiin siitä viikonlopusta. Sitähän mekin sitten vietimme. Se viikonloppu oli ihan mukava. Teimme Teresan kanssa sitä ja tätä koko viikonlopun. Muistimme varoa tonttuja ja pyykkinaruja. Lisäksi tietenkin pelkäsimme mehiläisiä. Ne ovat äkäisinä kauheita. Kyllähän sellaisen viikonlopun voisi viettää toistamiseenkin. Lauantaina tapasimme kylänraitilla erään tuttavallaan kyläilleen Sopulin toimittajan, joka kertoi olleensa erittäin onnekas peräti kahdesti sinä viikonloppuna. Hymyilimme journalistille ymmärtäväisesti takaisin.

Terve vaan, hyvät lukijat! Kyllä oli Fiskellä mukava kesäloma, mutta nyt on jälleen aika istahtaa kirjoituskoneen ääreen. Satoihan meilläkin täällä Fisurannassa. Sen se suvi kuitenkin kuivasi, minkä kastelikin. Syksyiset puuhat ovat saaneet minut ja Teresan valtoihinsa. Tuo meidän emäntä oikein hullaantuu aina näin sadonkorjuun aikaan. Pitää poimia ja säilöä ja taas poimia ja säilöä. Oltiin sitten emännän kanssa tässä eräänä iltana sienestämässä. Siinä mättäillä kykittiin ja kyllähän se kyyristely tulostakin tuotti. Seuraavana päivänä nimittäin syötiin kantarellimuhennosta. Yhtä juttua vain hieman kummeksuin retkellämme. Olin nimittäin juuri kumartumassa poimimaan herkullisen näköistä sientä, kun kuulin hiljaisen äännähdyksen vierestäni. "Hei, tuu käymään!" kuulin yhden tatin kuiskaavan, kun käännyin sitä päin. No, ei siinä mitään muuta kuin menoksi vain. Käytiin sitten Teresan kanssa sienessä. Hieman oli ahdasta, mutta eihän meidän sieneen pitänyt asumaankaan jäädä.

Fisurannassa oli hiljainen Aamu. Linnut lauloivat. Naapurin Aamu -emäntä oli tullut kylään. Hän istui olohuoneen 70-luvulta peräisin olevassa nojatuolissa. Fiske käkki toisessa lepolinnassa. Kello kävi. Teresa saapui olohuoneeseen. Hän asetti tuomansa maitopurkin kahvipöytään ja kävi istumaan. Kukaan ei sanonut mitään. Kaikki vain tuijottivat toisiaan. Kului tunti. Hiljaisuuden rikkoi tasainen kuorsaus. Fiske ja Teresa katsahtivat toisiinsa. Yhtä aikaa he kääntyivät tuijottamaan Aamu. Naapurin emäntä kroosasi minkä jaksoi. "Antaa nukkua", totesi Teresa. "Meni päivä, meni toinen?" lauloi Arja Koriseva radiossa. "Sattuvat sanat", tokaisi Fiske. Aamu oli kuorsannut Fisurannassa jo kolme päivää.

"No niin. Ja nyt kaikki seisovat rivissä. No niin. Pidetään kaikki toisiaan olkapäistä kiinni. No niin. Ja nyt kaikki nostavat oikean jalan kevyessä koukussa vasemman jalan yli", kuului Fisken olohuoneesta. Keskellä salin lattiaa seisoi iäkäs rouvashenkilö, jonka hiukset olivat tiukalla nutturalla. Tädin silmälasit olivat laskeutuneet nenälle. Käsissään hän piti kansiota, jossa oli muutama paperi. Nainen oli rivitanssinopettaja. Teresa, Fiske ja Nti seisovat olohuoneen ikkunoiden edessä. He yrittivät painaa askeleita mieleensä. Nti oli tuonut opettajan mukanaan.

"Kävelemme metsässä. On aika hieno sää. Olemme hieman eskyksissä. Tuolla seisoo kuuluisa laulaja. Auuuuu! Hänellä on kädessään lamppu. Valo ei kuitenkaan pala. Haluan pannukakkua", Fisurannan isäntä jutteli itsekseen. "Niin. Meidän Fiskellä on viime päivinä ollut vähän vaikeaa", Teresa totesi.

"Tralla-laa", Fiske lauleskeli autotallissa. Hän korjasi polkupyörää. "Talven se on taas seissyt varastoituna. Kyllä se näkyykin", mies tuumaili. Fiske huomasi renkaan olevan puhki. Paikkalaatikkoa avatessaan hän kuuli yllättävän ynähdyksen. "Terse", polkupyörän rengas totesi yllättäen. "Mitä asiaa, kuka olet?" Fiske kysyi. "Olen polkupyörän rengas, siis kumi. En ole kummitus. Olen kumitus", rengas vastasi. Fiske pyöritteli hetkisen päätään.

Fisurannan Nti oli tullut kyläilemään Fisken ja Teresan luokse. Isäntäpari ja vieras siemailivat kahvit, minkä jälkeen he siirtyivät olohuoneeseen istumaan. Oli hiljaista. "Eiköhän lauleta", ehdotti Nti ja rikkoi vaimean ilmapiirin. Samassa silmänräpäyksessä hän jakoi Fiskelle ja Teresalle kirjoittamansa laulun sanat. "Kevät, oi kevät suuri ja lempeä, olet niin hempeä. Sinä annat minulle ihanaa raikkautta, rakkautta", luki papereissa. "Okei ja nu gör vi silleen, että Fiske on sopraano, Teresa basso ja minä tenori", sanoi Nti. Laulu alkoi. Fisurannan musiikillinen tuokio jatkui myöhään yöhön.

Fiske ja Teresa hääräilivät keittiössä. Pääsiäinen oli tulossa. Teresa keitti kananmunia ja valmisti erilaisia juhlaherkkuja. Yllättäen ovikello soi. Sisään asteli jakkupukuinen nainen. Vieras johdatti Fisken ja Teresan olohuoneeseen ja osoitti lattiaa. Fisurannan isäntäväki ja outo nainen menivät kyykkyyn. Vieras alkoi heiluttaa käsiään. "Kot-kot", täti kimitti. Fiske ja Teresa toistivat liikesarjan sekä äänet. "Hyvää pääsiäistä!" vieras huusi.

Fiske ja Teresa olivat lähikaupungissa ostoksilla. Päivän aikana he kiertelivät pääasiassa vaatekauppoja. Teresa sovitteli uusia pukuja, Fiske toimi makutuomarina. Fisurannat poikkesivat mm. Niemisen Vaatehtimoon. Fiske nojaili naulakkoon, Teresa hypisteli kankaita. Yllättäen tapahtui kummia. "Hei, psst. Ootko sä kuullut, että Tiina toi tän tonne?" naulakko kuiskasi Fiskelle. Herra Fisuranta ryhdistäytyi. "En ole kuullut, enkä halua kuulla yhtään enempää", Fiske vastasi. Teresa sai ostoksensa tehtyä. Fiske ja vaimo lähtivät kotiin.

Oli viileä kevätilta. Fisurannan maisemaa valaisi kuu. Fiske ja Teresa olivat painumassa yöpuulle. Emäntä silmäili ET-lehteä, isäntä pohti niitä näitä puolinukuksissa. Yllättäen Fiske nousi istualleen. "Mitä sää nyt teet?" kysyi Teresa. Fiske taipuili edestakaisin. "Uu-aah. Ala-laa-la-laa", Fiske huusi. Ajoittain hänen äänensä nousi hyvin kimeäksi. "Olen maailmankuulu laulaja", Fiske kailotti. "Vai niin. Sehän soi", totesi Teresa.

"Mee sen luokse, tuhlaa ja juokse", lauloi Teresa. Lurittelun lomassa hän pyöritteli pullia, pisti pellille ja edelleen uuniin. Teresa piti leivontapäivistä. Fiske katseli television iltapäiväohjelmia olohuoneessa yhdessä naapurin Teron kanssa. Ajoittain herra Fisuranta hymähteli itsekseen. Naapurin Tero istui haara-asennossa selkänojallisessa puutuolissa. Hänen sylissään oli haitari. Naapurin Tero tavaili sointuja. Hänen päänsä alkoi nytkyä edestakaisin musiikin tahtiin. Naapurin Tero soitti haitaria. Hyvin jammailikin.